Normaalikoulun vuosikirja 2014 - 2015 (pdf/web)

Transcription

Normaalikoulun vuosikirja 2014 - 2015 (pdf/web)
TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULU
VUOSIKERTOMUS 2014 –2015
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Poimintoja sisällöstä
Henkilökunta
4
Neuvottelukunta 6
Tampereen normaalikoulun Tuki ry. 6
Nekova 7
Eläkepäiville siirtyviä
8
Hankkeita10
Oppilaskuntapäivät12
Koulun yhteinen
vanhempainilta 13
Kansainvälinen toiminta 14
Alakoulun rehtorin
tervehdys
16
Lähtevät kuudennen
luokan oppilaat
17
Alakoulun tapahtumia
vuoden varrelta
18
Alakoulun musiikkiluokkien toiminnasta
22
Oppilasneuvosto ja
oppilaskunta23
Perusasteen rehtorin
tervehdys24
Yhdeksänsien luokkien
oppilaat 25
Yläkoulun tapahtumia
vuoden varrelta
26
Nuorisokuoro Oskari 28
Tutkivaksi opettajaksi
kasvamassa 29
Lukion rehtorin
tervehdys 30
Ylioppilaat, syksy
31
Ylioppilaat, kevät
32
Lukion tapahtumia
vuoden varrelta
33
2
Vuosikertomus 2014 - 2015
Johtavan rehtorin terveiset
Sekä kansainväliset että kansalliset arvioinnit
tuottavat varsin yhdenmukaisia havaintoja oppimistulosten laskusta perusopetuksessa viimeisen
kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi yhdeksäsluokkalaisten arvioinnissa mitatun osaamisen
taso on laskenut selvästi ja heidän oppimiseen
ja koulutyöhön kohdistuvat asenteensa ja uskomuksensa ovat muuttuneet heikommin koulutyötä tukeviksi vuosien 2001 ja 2012 välillä.
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että käynnissä
on laajempi ja juuri nuorten elämään erityisen
vahvasti vaikuttava kulttuurinen muutos. Koulun
merkitys nuorten elämässä näyttää heikentyneen. Siksi nuorten kotitausta vaikuttaa entistä
enemmän koulun edustamien yhteiskunnallisten
odotusten hyväksymiseen.
Koulu joutuu pakostakin kilpailemaan nuorten
itse valitsemien harrastusten, sosiaalisen median ja Internetin kautta aukeavan rajattoman tiedon ja viihteen kanssa. Koulu on yhä useammalle
nuorelle vain yksi, usein kriittisesti nähty kehitysympäristö muiden joukossa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen keväällä 2014,
kun huomattiin, että suomalaisnuorten osaaminen on heikentynyt kansainvälisissä oppimisvertailuissa. Hankkeen loppuraportti luovutettiin
maaliskuussa opetus- ja viestintäministeri Krista
Kiurulle.
Hankkeen työryhmissä eri alojen asiantuntijat
tuottivat kuvauksia opetuksen nykytilasta, siihen
liittyvistä ilmiöistä ja tulosten heikkenemisen
syistä. Loppuraportti sisältää suosituksia, jotka
tukevat sivistykseen perustuvaa yhteiskuntaa ja
joiden avulla nuorten osaaminen päivitetään tulevaisuuden tarpeisiin.
Koulun toimintakulttuurin ja koulupäivän rakenteen
osalta suositellaan,
että koulua kehitetään eettisenä ja
oppivana yhteisönä, jossa oppilaalla on sananvaltaa
ja valinnan varaa
ja jossa hän ottaa
vastuuta omasta
oppimisestaan. Koulun tulee tukea oppimista,
hyvinvointia sekä oppilaiden osallisuutta. Tämän
saavuttamiseksi voidaan muuttaa esimerkiksi
koulupäivän rakennetta, aloitusaikaa ja pituutta.
Kuluneen vuoden aikana olemme opetussuunnitelmatyössä ja koulumme peruskorjaushankkeessa olleet vahvasti edellä mainittujen asioiden äärellä. Oppilaita, opiskelijoita, henkilöstöä,
huoltajia ja sidosryhmiä on osallistettu opetussuunnitelmatyöhön sekä koulun tilojen suunnitteluun. Arvot, toimintakulttuuri, painotukset,
viihtyvyys, pedagogiset ratkaisut, toiminnallisuus, oppimisympäristöt ja päivittäinen työaika
ovat olleet erilaisilla foorumeilla aktiivisen pohdinnan kohteina. Pohdintojen tulokset on nyt
kirjattu opetussuunnitelmaan ja arkkitehtien tilasuunnitelmiin. Ensi lukuvuonna tästä on hyvä
jatkaa eteenpäin.
Yliopiston hallitus päätti kokouksessaan
20.3.2015 Normaalikoulun peruskorjauksesta ja
joidenkin tilojen käyttötarkoituksen muutoksista. Osa tiloista on saneerauksen tarpeessa kuntonsa vuoksi. Nykyiset tilat eivät myöskään riitä
alakoulun kasvavalle oppilasmäärälle. Alustavan
suunnitelman mukaan työt alkavat Nekalassa
toukokuussa 2016. Ensimmäisen rakennusvaiheen on määrä valmistua huhtikuussa 2017, ja
kokonaisuudessaan valmista on tarkoitus olla
helmikuussa 2018.
Tilasuunnitelman mukaan alakoulu siirtyy Kuokkamäentien kiinteistöön, jonne muodostuu näin yhtenäinen perusasteen koulu. Lukio
siirtyy puolestaan Kuokkamaantien
kiinteistöstä Nekalan koulutaloon.
Peruskorjaustöiden aikana koulutyö
järjestetään siten, että alakoululaiset
pysyvät Nekalan koulussa ja yläkoululaiset nykyisissä tiloissaan Kuokkamaantien kiinteistössä. Lukiokoulutus siirtyy lukuvuoden 2016–2017
alusta remontin ajaksi yliopiston
pääkampuksen tiloihin.
Kuluvan lukukauden päätteeksi jää
eläkkeelle kollegoitamme, jotka ovat
tehneet poikkeuksellisen pitkän, ansiokkaan ja vaikuttavan uran harjoittelukoulussa opettajina ja opettajankouluttajina. Opetusneuvos Lauri
Piilola, apulaisrehtori Tuula Laine ja
lehtori Sirkka-Liisa Veikkanen pääsevät ansaitusti nauttimaan seuraavasta elämänvaiheesta. Olen kiitollinen yhteisistä vuosikymmenistä,
lämpimästä toveruudesta ja hyvästä
yhteistyöstä ja toivotan elämäänne
runsaasti aurinkoa ja myötätuulta.
Kiitän Normaalikoulun henkilökuntaa, oppilaita, opiskelijoita, huoltajia ja kaikkia yhteistyökumppaneitamme hyvästä ja tuloksekkaasta
yhteistyöstä kuluneen lukuvuoden
aikana ja toivotan kaikille hyvin ansaittua, levollista ja aurinkoista kesää!
Vesa Toivonen
Johtava rehtori
3
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Normaalikoulun
henkilökunta 2014–2015
REHTORIT
TOIVONEN Vesa, johtava rehtori,
AALTO-LAAKSONEN Arja, lukion rehtori
KAKKO Irma, perusopetuksen rehtori,
biologia ja maantieto
LAINE Tuula, apulaisrehtori (alakoulu)
OPETTAJAT
AALTONEN-KIIANMIES Kirsi,
englanti ja saksa
AARNIO Jari, ranska
AHONEN Kaarina, äidinkieli ja kirjallisuus
ALATALO Tuija, matemaattiset aineet
ALENIUS Raija, ruotsi
ALHO Pekka, ruotsi
EEROLA Anu, äidinkieli ja kirjallisuus
sekä suomi toisena kielenä
ERIKSSON Sirpa, äidinkieli ja kirjallisuus
ERKKILÄ Outi, luokanlehtori
FAVORIN Jukka, matemaattiset aineet
FIHLMAN Terhi, matemaattiset aineet
HALME Noora, terveystieto,
1.8.2014–3.2.2015
HIISIVUORI Christa, biologia ja maantieto,
terveystieto
HIITTI Antti, englanti ja ruotsi
HILDÉN Johanna, luokanlehtori
HOLLSTRÖM Sanna, luokanlehtori
HORILA Mikko, luokanlehtori
INKI Jaana, tekstiilityö. Työstävap.
7.8.2014–30.4.2015, sij. ASIKAINEN Anna
ISO-MÖTTÖNEN Martti, poikien liikunta
ja terveystieto
4
Vuosikertomus 2014 - 2015
JUUTILAINEN Tiina, erityisopetus
JYRKIÄINEN Anne, luokanlehtori.
Työstävap. 1.8.2014–31.7.2015,
sij. SINERVO Sinianna
JYRKIÄINEN PAAVO, luokanlehtori
JÄRVINEN Juha, matemaattiset aineet
KAARTINEN Tapani, luokanlehtori
KALLIO Marko, ruotsi
KANKKUNEN Olli-Taavetti, musiikki
KORENIUS-TOIKKA Iida, matemaattiset
aineet
KORTE-SUONPÄÄ Marja-Leena,
kuvataide. Työstävap. 29.9.2014–
20.12.2014 ja 23.3.2015-31.5.2015,
sij. PITKÄNEN Johanna 29.9.–2.11.2014 ja
23.3.-31.5.2015 ja KEMPAS Katri
3.11.-20.12.2015
KOSKINEN-SINISALO Kirsi-Liisa,
erityisopetus
KUISMA Merja, biologia ja maantieto
Työstävap. 7.8.2014–26.11.2014 ja
4.2.2015-31.5.2015,
sij. JAUHIAINEN Maija 4.2.–31.5.2015
KYLMÄLÄ Tuula, matemaattiset aineet
LAIHO Pauliina, englanti ja ranska
LAMU Emilia, englanti ja venäjä.
Työstävap. 1.8.2014–31.5.2015
LAUSTI Marjut, äidinkieli ja kirjallisuus
sekä suomi toisena kielenä
LEHTI Hannu, tekninen työ
LEHTONEN Raija, tyttöjen liikunta ja terveystieto
LEPOLA Jere, matemaattiset aineet
LESKINEN Marjo, historia, yhteiskuntaoppi ja taloustieto
LUODESLAMPI Tero, matemaattiset aineet
MELKAS Eevaleena, opinto-ohjaus
MUSTONEN Harri, äidinkieli ja kirjallisuus
MUSTONEN Tapio, tekninen työ ja liikunta
MÄKINEN Janne, historia, yhteiskuntaoppi
ja taloustieto
MÄNNISTÖ Jukka, matematiikka
NIEMINEN Kari, matemaattiset aineet
Työstävap. 20.10.2014–21.12.2014,
sij. HAILA Minna
NISKANEN Eija, historia, yhteiskuntaoppi ja taloustieto. Työstävap. 1.8.2014–
31.7,2015, sij. LEISKU-JOHANSSON Aulikki
NOTERMAN Päivi, englanti
van NUNEN Minna, biologia ja maantieto
OKSMAN Tuula, matemaattiset aineet
PAALA Annika, luokanlehtori
PAJUNOJA Tiina, luokanlehtori
PIILOLA Lauri, historia, yhteiskuntaoppi
ja taloustieto sekä elämänkatsomustieto
PITKÄNEN Johanna, kuvataide.
Työstävap. 7.4.2015–31.5.2015
sij. KEMPAS Katri
POIKAJÄRVI Pekka, erityisopetus
PÄÄKKÖNEN Tuovi, filosofia ja uskonto
RAHUNEN Anni, ranska, englanti ja ruotsi
RANTAMÄKI Heli, luokanlehtori
SASSILA Pipsa, luokanlehtori.
Työstävap. 8.8.2014–30.5.2015,
sij. OVASKA Jouni, työstävap. 2.3.2015–
17.5.2015, sij. RYYNÄNEN Olli
SIEPPI Helena, luokanlehtori
SIHVO Seija, saksa.
Työstävap. 8.8.2014–2.4.2014,
sij. TUUNA-KYLLÖNEN Tanja
SIPILÄ Nina, englanti ja ranska
al TAKE Zahraa, islam
TALVIALA Paula, tekstiilityö
TAMMI Tuomo, luokanlehtori
TOLKKI Niina, englanti
TULIKARI Aki, musiikki
TUOMI Jari, luokanlehtori
TUOMI Marja, luokanlehtori
TUUKKANEN Riitta, englanti
TÖRRÖNEN Minna, uskonto ja psykologia.
Työstävap. 1.8.2014–31.7.2015,
sij. SORVA Mari
VARTIAINEN Sami, biologia, maantieto
ja terveystieto
VEIKKANEN Sirkka-Liisa, luokanlehtori
VIRHIÄ-SÄRKÄS Hanna, luokanlehtori
VIRNES Maarit, kotitalous ja terveystieto
VUORINEN Jukka, opinto-ohjaus
WESTERHOLM Maria, venäjä
WIKLUND Tiina, kotitalous ja terveystieto
ÖSTRING Heidi, saksa ja englanti
MUU HENKILÖKUNTA
CORELL Katja, koulunkäyntiavustaja
FRIMAN Arja, osastosihteeri
HEPONIEMI Tiina, koulunkäyntiavusta
KALLIO Kalervo, vahtimestari
KALLIO Ville, vahtimestari
KOIVULUOMA Hinne, koulukuraattori
LAHTI Nina, koulunkäyntiavustaja
LITTUNEN Markku, kirjastoamanuenssi
MALMSTRÖM Tomi, atk-suunnittelija
MANNINEN Nina, koulunkäyntiavustaja
NOUSIAINEN Aki, laboratoriomestari
PUTTO Eeva, osastosihteeri
SISSO-HAKONEN Elina, koulupsykologi
TALLA Mervi, osastosihteeri
VOIMIO Teija, hallintosihteeri
WILEN Petri, ATK-tuki
5
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Vuosikertomus 2014 - 2015
Tampereen yliopiston normaalikoulun neuvottelukunta
Vanhempainyhdistys Nekova ry
Huoltajien ja sidosryhmien edustajat Tampereen yliopiston normaalikoulun neuvottelukunnassa ovat Minna Niemi-Grundström (pj.), Helena Kekoni, Anu Pärssinen, Markku Littunen ja Marjo Korhonen. Heidän varajäsenensä ovat Anna-Maria Maunu, Saara Lehtola,
Anne Mansikkamäki, Aki Nousiainen ja Paula Salo.
Nekalan alakoulun vanhempainyhdistyksen toiminta jatkui lukuvuonna 2014–2015 entisillä, hyviksi havaituilla tavoilla. Nekovan toiminnan tärkein ja vaikuttavin osa on edelleen kerhotoiminnan pyörittäminen alakoululla. Nekovan tarkoitus on omalla kerhotoiminnallaan tukea opetusta ja täydentää koulun kerhojen toimintaa. Kerhojen toimintaa
rahoitetaan pääosin valtion eli ELY-keskuksen tuella.
Tampereen kaupungin edustaja on Kristiina Järvelä, varalla Päivi Ikola (ent. Laukkanen).
Kasvatustieteiden yksikköä edustavat Tiina Kujala ja Terhi Mäntylä, varalla Heleena Lehtonen ja Tuukka Tomperi.
Normaalikoulun opettajien edustajajat ovat Jukka Männistö, Tuovi Pääkkönen ja Päivi
Noterman. Heidän varajäsenensä ovat Jukka Favorin, Tiina Wiklund ja Tiina Pajunoja.
Tampereen normaalikoulun Tuki ry
Tampereen normaalikoulun Tuki ry toimii kodin, koulun ja alueen viranomaisten välisenä
yhdyssiteenä, oppilaiden ja opiskelijoiden opintojen ja harrastustoimintojen tukijana
sekä kouluviihtyvyyden lisääjänä. Tuki ry:n toiminta näkyy ennen kaikkea luokkaretkien
ja opintomatkojen taloudellisena tukena, oppilaille ja opiskelijoille jaettavina stipendeinä
sekä muina kouluviihtyvyyttä lisäävinä toimenpiteinä.
Nekovalla on jo vuosia ollut oma edustaja Tampereen kaupungin eteläisen alueen aluetyöryhmässä eli Alvarissa. Sitä kautta saamme laajemmin tietoa oman alueemme ajankohtaisista asioista ja palveluverkosta sekä toimimme yhteistyössä muiden alueemme
yhdistysten kanssa. Kumppaneita ovat myös muut eteläisen alueen koulujen vanhempainyhdistykset. Alue-Alvarilta on myös saatu rahallista tukea harrastustoiminnan tukemiseen.
Normaalikoulun kanssa on hienosti säilytetty vanhat perinteet eli Wiinikan Wappu ja
Eskarista ekaluokkalaiseksi -tapahtuma. Syksyllä järjestetty yhteistoimintapäivä on jo
muutaman vuoden kokemuksella osoittautunut niin mukavaksi tapahtumaksi, että se
säilyy jatkossakin. Tapahtumaan on saatu paljon seuroja ja yhdistyksiä esittelemään toimintaansa, ja päivä tuo yhteen myös Normaalikoulun oppilaat, opettajat ja vanhemmat.
Valtakunnallinen Koulurauha lukuvuodelle 2014–2015 julistettiin
Tampereella elokuussa 2014
Valtakunnallinen koulurauha julistettiin Tampereella Ratinan stadionilla 21.8. Paikalla oli yli
3000 koululaista, mukana myös Norssin oppilaat.
Koulurauha
julistettiin
kuudella eri kielellä –
myös tampereeksi. Tämän vuoden teemaksi
oli valittu ystävyys ja sen
vaaliminen.
Kuvassa Tampereen yliopiston normaalikoulun opettajakunta syyslukukauden 2014 alkaessa.
6
Tilaisuudessa esitettiin
ja laulettiin yhdessä Normaalikoulun
oppilaan
Tuua Pietilän tekemää
Koulurauhaa toivotaan
-laulua. Tilaisuuden pääesiintyjänä oli Kuningasidea.
7
Tampereen yliopiston normaalikoulu
8
Tämän lukuvuoden päätteeksi Tuula Laine saa jäädä
ansaitulle eläkkeelle. Työvuosiin on mahtunut monenlaisia tehtäviä ja toimia.
Tuula valmistui peruskoulun luokanopettajaksi Helsingin yliopistosta vuonna
1980. Ennen Hämeenlinnan
normaalikouluun tuloaan
1984 Tuula ehti toimia luokanopettajana eri puolilla
Suomea. Melko pian normaalikouluun tulon jälkeen
Tuula siirtyi useaksi vuodeksi opettajankoulutuslaitokseen kasvatustieteen ja
alkuopetuksen didaktiikan
lehtorin virkoihin. Tuulan
väitöskirja ”Huomisen opettajat. Luokanopettajakoulu-
tus ammatillisen identiteetin rakentajana” julkaistiin
vuonna 2004.
Luokanlehtori Sirkka-Liisa
Veikkanen on jättämässä kouluelämän taakseen
41 työntäyteisen vuoden
jälkeen. Hän aloitti työnsä Hämeenlinnan normaalikoulussa syksyllä 1974.
Vastavalmistunut opettaja
työskenteli jonkin aikaa englannin opettajana ja eri luokka-asteilla luokanopettajana
ennen kuin löysi varsinaisen
elämäntehtävänsä alkuopetuksen kehittäjänä. Sirkka-Liisa toimi pitkään 1. – 2. luokkien yhdysluokan opettajana.
Työssään hän on kehittänyt
niin matematiikan kuin lukemaan ja kirjoittamaan opettamisen menetelmiä sekä
etsi erilaisia alkukasvatuk-
sen joustavuutta lisääviä toimintamalleja. Esiopetuksen
kanssa tehty tiivis yhteistyö
on antanut pehmeän ja turvallisen siirtymän monelle
koulunsa aloittaneelle oppijalle. Sirkka-Liisan luokassa
myös lukuisat tulevat opettajat ovat saaneet tunnollisen
ja lämpimän opettajan esikuvan oman opettajuutensa
kehittämisen pohjaksi.
Tuula toimi uransa aikana
useita vuosia lääninkouluttajana ja -ohjaajana erityisalanaan ympäristö- ja
kulttuurikasvatus sekä täydennyskouluttajana
mm.
Tampereen yliopistossa ja
Hämeen kesäyliopistossa.
Tuulan tuottamat oppimateriaalit liittyvät alakoulun
ympäristökasvatukseen.
Normaalikoulun apulaisrehtoriksi Tuula valittiin vuonna
2001, ja tätä tointa hän jatkoi
ansiokkaasti siirtyessämme
Nekalan kouluun.
Vahvan ammatillisen taidon
lisäksi kuluneet vuosikymmenet ovat antaneet kouluyhteisömme jäsenille mahdollisuuden nauttia Sirkka-Liisan
erityisestä taidosta huomioida toinen ihminen. Arkisen
kiireen keskellä hänellä on
Hyviä eläkevuosia
Vuosikymmenten varrella
Tuulan rauhallinen, tehokas
ja analyyttinen työote on
ollut tärkeä työyhteisömme
hyvinvoinnin ja kehittymisen kannalta. Kiitämme Tuulaa ja toivotamme aktiivisia
ja elämäniloisia päiviä.
Vuosikertomus 2014 - 2015
Opetusneuvos Lauri Piilola on tehnyt 38 vuoden
uran Tampereen yliopiston
normaalikoulun historian
ja yhteiskuntaopin lehtorina. Lauri on toiminut myös
kahteen otteeseen koulun
johtavana rehtorina. Vapaaaikanaan hän ollut mukana
monissa yhteiskunnallisissa
tehtävissä, ammattiyhdistyksessä sekä luottamusmiehenä. Lisäksi hän on
osallistunut vuosikymmenien ajan hyväntekeväisyysja vapaaehtoistyöhön eri
organisaatioissa.
eteenpäin tarvittaessa myös
huumorilla.
Kun Norsseja oltiin lakkauttamassa, Lauri hyppäsi polkupyörän selkään tai junaan
ja lähti tapaamaan päättäjiä. Selvityksiä kirjoitettiin
yötä päivää. Tuloksia tuli, ja
harjoittelukoulut ovat edelleen tärkeä osa yliopistoa ja
opettajankoulutusta.
Lukuisat oppilaat, opiskelijat
ja opetusharjoittelijat ovat
olleet Laurin ohjauksessa.
Opetus on ollut monipuolista ja mielenkiintoista. Lauri
Kaikissa toimissaan ja työs- on taitava tarinankertoja, ja
sään niin opettajana kuin tunnit ovat olleet historian,
opetusharjoittelijoiden oh- politiikan, talouden ja ajanjaajanakin Lauri on ollut kohtaisia tapahtumien lisäkkannustava, luotettava ja si myös elämää opettavia.
toiset huomioon ottava ih- Nyt vireänä eläkkeelle siirminen. Vaikeista ja hanka- tyessään hän voi entistä
lista asioista on aina voinut vapaammin harrastaa kultpuhua ja niistä on päästy tuuria, lukemista ja metsän-
hoitoa sekä ennen kaikkea
leikittää rakkaita lapsenlapsiaan.
Me kaikki Norssista toivotamme Laurille antoisia
eläkepäiviä, vaikka onkin
vaikea kuvitella häntä istumaan eläkeläisenä keinutuoliin. Kiitos Lauri kaikesta,
olet aina yksi meistä ja tärkeä osa Tampereen yliopiston normaalikoulun historiaa.
Saneerauksen suunnittelu
käynnissä
ollut aikaa kuunnella, auttaa
ja muistaa niin pikkuoppilaita, opettajaopiskelijoita kuin
meitä kollegoitakin. Nyt on
aika kiittää Sirkka-Liisaa, tallentaa muistoihimme monet
yhdessä koetut lämpimät
hetket ja toivottaa iloa ja onnea tuleviin vuosiin.
Lukuvuonna 2014–2015 Normaalikoululla on suunniteltu
tulevaa monin tavoin. Koulutilojen saneerauksen osalta
käynnistettiin suunnittelutyöt asiantuntijoiden johdolla. Seuraava lukuvuosi on
edelleen suunnittelun aikaa,
ja sitten on tarkoitus käydä
laajoihin remonttitöihin.
9
Tampereen yliopiston normaalikoulu
eNorssi on Suomen harjoittelukoulujen yhteistyöverkosto, jonka palvelut keskittyvät
verkkoportaaliin www.enorssi.fi.
eNorssin avulla pyritään
jakamaan asiantuntijuutta ja verkkotyövälineitä
sekä yhteisiä ohjauksen ja perehdytyksen keinoja. eNorssi koordinoi merkittäviä
kansallisia harjoittelukouluihin keskittyviä
hankkeita ja sen piirissä järjestetään etäohjausprojekteja sekä etä- ja monimuotoopetusta eri aiheista.
Verkosto kokoontuu yhteen syys- ja kevätseminaareissa sekä tarvittaessa pitkin lukuvuotta tarkoituksenmukaisissa ryhmissä.
eNorssi-verkosto
eNorssi-verkoston toiminta rahoitetaan
eNorssi-sopimuksen mukaisesti harjoittelukoulujen yhteisellä resursoinnilla. Koulukohtainen eNorssi-toiminta
puolestaan rahoitetaan kunkin harjoittelukoulun omin
varoin. Koulumme opettajakunta osallistuu aktiivisesti eNorssin ja sen
verkostojen (ohjaajakoulutusryhmä, TVT-ja
verkko-oppimisen ryhmä, TutKoKe-ryhmä,
OPS-ryhmä) toimintaan.
eNorssin projektivastaavana toimii Mikko
Horila. eNorssi-yhdyshenkilöinä toimivat
yläkoulun ja lukion osalta Jukka Favorin ja
alakoulun osalta Mikko Horila sekä Tuomo
Tammi.
Lukion toimintaympäristön kehittämishanke
Lukion toimintaympäristön kehittäminen -hankkeen tavoitteena on lukion toimintaympäristön kokonaisvaltainen kehittäminen, jossa huomioidaan nopeasti kehittyvä teknologia ja
ylioppilastutkinnon digitalisoituminen. Tämä edellyttää mm. digitaalisten oppimateriaalien
sekä opetusmenetelmien käytöä ja kehittämistä, sähköisten koejärjestelmien testaamista
sekä erilaisten koe- ja tehtävämuotojen kehittämistä. Arviointia kehitetään niin kriteerien
kuin menetelmien osalta. Oleellinen askel on ollut henkilökohtaisen päätelaitteen hankkiminen jokaiselle lukiolaiselle ja opettajalle sekä luokkahuoneiden ja muiden opetustilojen
varustuksen parantamista. Koulun langattoman verkon kapasiteettia parannetaan vastaamaan opetuksen, oppimisen ja sähköisen yo-tutkinnon tarpeita.
Lukion toimintaympäristöhanke on Opetushallituksen rahoittama ja sen etenemistä voi
seurata blogissa osoitteessa http://digitalisoituva-tynlukio.blogspot.fi. Hanke kesti kalenterivuoden 2014 loppuun asti. Kuluneena lukuvuotena on jatkettu kokeilu- ja kehitystyötä
kohti digitalisoituvaa lukiota, jatkettu sähköisen arvioinnin ja eri oppimisympäristöjen kokeilua ja vertailua sekä viimeistelty sähköinen tenttitila. Hankkeen turvin levitetään hyväksi
havaittuja pedagogisia toimintamalleja sähköisten oppimisympäristöjen ja sähköisen arvioinnin osalta myös perusasteen oppijoille ja opettajille sekä lähiseudun kouluille.
Tampereen yliopiston normaalikoulun hanke etenee rinnakkain valtakunnallisen eNorssiverkoston lukioiden Tulevaisuuden lukion avoin toimintakulttuuri – kohti uutta arviointia ja
opetussuunnitelmauudistusta (LUTO) -hankkeen kanssa. LUTO-hanke jatkuu vuoden 2015
loppuun. Hankkeista vastaa lukion rehtori Arja Aalto-Laaksonen, ja hanketta koordinoi saksan ja englannin opettaja Heidi Östring.
10
Osaava-hanke
Osaava-hankkeessa on tavoitteena kehittää koulun henkilöstön tieto- ja viestintäteknisiä taitoja. Tarkoituksena on, että
opettajien omien taitojen kasvu johtaa siirtovaikutukseen niin omassa opetuksessa
kuin opetusharjoittelun ohjauksessakin.
Hanke käynnistyi käytännön tasolla opettajien TVT-taitojen
kartoituksella syksyllä 2011 ja
siirtyi Osaava IV-hankkeen myötä jo neljänteen vaiheeseensa
lukuvuonna 2014–2015. Osaavarahoitus on taattu vuoden 2016
loppuun saakka, eli hankkeesta on tulossa vielä viimeinen, V-vaihe nyt
käynnissä olevan IV-vaiheen jatkeeksi.
Ensimmäisessä vaiheessa pääpaino oli toimintaympäristön rakentamisessa ja yksilötaitojen kasvattamisessa kaikilla tasoilla.
Toisessa vaiheessa merkittävämpään rooliin nousi työyhteisön osaaminen ja jaettu
ammattitaito. Kolmannessa vaiheessa työyhteisön ammattitaitoa hyödynnetään jo
laajemmin myös ulospäin tarjottavien koulutusten muodossa. Neljännessä ja viidennessä vaiheessa kaikki edellisten vaiheiden
tiedot ja taidot pyritään viemään toiminta-
Vuosikertomus 2014 - 2015
rakenteisiin sekä huomioimaan prosessissa
myös opetusharjoittelijat.
Lukuvuoden aikana toteutettiin lukuisia
TVT-koulutuksia ja ne pyrittiin kohdentamaan mahdollisimman tarkasti tarvetta
vastaaviksi, eli koulutustarjonta perustui taito- ja
osaamiskartoituksiin. Monet opettajille suunnatuista koulutuksista avattiin
myös opetusharjoittelijoille, ja yhteiskoulutuksista saatiinkin erittäin hyviä
kokemuksia.
Hanke rahoitetaan pääasiallisesti harjoittelukouluverkoston saamalla Osaava-rahoituksella, jota hallinnoi Helsingin yliopiston
Viikin normaalikoulu. Tämän lisäksi jokaisella harjoittelukoululla on kannettavanaan
pieni omavastuuosuus. Osaava-hankkeesta
tiedotetaan eNorssin, Norssiope.fin sekä
Tampereen normaalikoulun www-sivuilla.
Osaava-hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa ja toteutuksen organisoi koulun
Osaava-tiimi, johon lukuvuonna 2014 –
2015 kuuluvat Mikko Horila, Tuomo Tammi, Tero Luodeslampi ja Jukka Favorin.
BYOD – oppilaiden omat mobiililaitteet opiskelussa
Tampereen yliopiston normaalikoululla on
käynnissä luokkahuonekokeiluja oppilaiden
omien laitteiden hyödyntämisestä koulutyössä. Oppilailla on hallussaan tehokkaita
omia laitteita, kuten älypuhelimia ja tabletteja, joita he käyttävät sujuvasti. Muutamissa alakoulun luokissa tutkitaan nyt omien
laitteiden hyödyntämiseen liittyviä teknisiä
ja pedagogisia mahdollisuuksia ja haasteita.
BYOD-hankkeessa pyritään etsimään samalla toimintamalleja, jotka voisivat laajentua yleiseen käyttöön muutaman seuraavan vuoden aikana. Tavoitteena on
saada kokeiluun mukaan myös tutkimusta
ja sidosryhmäyhteistyötä.
Hankkeen vastuuhenkilöinä ovat Tuomo
Tammi ja Mikko Horila.
11
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Vuosikertomus 2014 - 2015
Oppilaskuntapäivät Tampereella 11.–12.5.
Koulun yhteinen vanhempainilta
Harjoittelukoulujen kymmenennet oppilaskuntapäivät järjestettiin Tampereella 11.–
12.5.2015. Tampereen norssi toimi tänä vuonna isäntänä tapahtumassa, johon osallistui
lapsia, nuoria ja aikuisia etelästä pohjoiseen ja idästä lähteen – paikalla oli n. 70 oppilaskuntien hallituksen edustajaa ja ohjaavaa opettajaa. Mukana tapahtumassa oli kaikkien asteiden
edustajia alakoulusta lukioon ja maantieteellisesti ajatellen yksi tai useampi osallistuja niin
Tampereelta, Helsingistä, Rovaniemeltä, Jyväskylästä, Oulusta, Raumalta kuin Joensuustakin.
Vanhempainillassa 1.10.2014 huoltajille kerrottiin opetussuunnitelmatyön etenemisestä. Illan päätteeksi huoltajilta kysyttiin mielipidettä siitä, mitä laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta
koulun tulisi painottaa. Eniten kannatusta sai kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu -osaalue. Painotus sopii erinomaisesti
sekä koulumme perinteisiin että
nykyiseen toimintakulttuuriin, jossa muun muassa kansainvälisyydellä, monipuolisella kielitarjonnalla ja oppilaiden itseilmaisun eri
muodoilla on tärkeä asema. Vuorovaikutustaitojen harjaannuttaminen on läsnä kaikessa koulun
toiminnassa.
Opetussuunnitelmaprosessi jatkuu tiiviinä myös
koko ensi lukuvuoden.
Päivien aikana vaihdettiin ajatuksia ja kokemuksia vaikuttamisesta ja oppilaskuntatyöstä sekä
tehtiin ryhmätöitä unelmien saavuttamiseen liittyen. Lisäksi päivien aikana vierailtiin Sorin
Sirkuksessa, käytiin kiipeilemässä ja frisbee-golfaamassa, tutustuttiin Ahlmanin opiston navettaan ja käväistiin museossa tutustumassa tamperelaiseen tekstiiliteollisuuteen.
Päivät onnistuivat mukavasti – kiitokset kaikille osallistuneille!
Yhteisen alkuosuuden jälkeen vanhemmilla oli mahdollisuus tutustua luokkatiloissa eri oppiaineiden
asioihin. Tämä tarjosi myös aikaa
tavata opettajia ja keskustella.
Uudet valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet
vahvistettiin vuoden
2014 lopussa, ja
OPS-työ jatkui myös
Normaalikoululla.
Uudet opetussuunnitelmat
otetaan
käyttöön
syksyllä
2016.
12
13
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Vuosikertomus 2014 - 2015
Kansainvälinen toiminta 2014–2015
Norssin kansainvälisyys
pähkinänkuoressa:
- monia eurooppalaisia
yhteistyökouluja - eurooppalaisia projekteja
- Eurooppa-viikko
- opetusryhmien vierailuja
ulkomaille
- opettajien vaihto-ohjelmia
ulkomaille - EU:n apuopettajia
- ulkomaisia opetusharjoittelijoita
- ulkomaisten yliopistoopiskelijoiden tutustumisjaksoja
- kansainvälisiä asiantuntijavierailuja
- kansainvälistä tutkimusta
14
In the middle of nowhere in Helvetinkolu
One of the things I find most
surprising here is that the
teacher’s common role is to
guide as a mentor, and students have the flexibility and
freedom in exchange for responsibility. I think I perceive
a very positive response if I
look into the work flow and
motivation. And self-control
plus good behaviour is very
common.
system the significant learning is present.
I am having the pleasure to
share my doubts and discuss
my thoughts in a friendly
and international school.
Giving feedback and discuss
about the idea process has
been one of my favourites
My experience in Finland
moments. Also, I imparted
has been great so far. I’ve
lessons about Spanish artbeen visiting both primary
ists and the design process
and secondary schools at What I like more about the to the pupils, experiencing a
Tampereen yliopiston nor- lessons I went to is that no fantastic response. I am bemaalikoulu within an Eras- matter how strangely inno- yond thankful for having this
mus+ Internship. And often vative it looks. The purpose experience and pretty sure
my colleagues from Spain of every move is always con- that now I treasure a couple
ask me the same questions. sidered first, and the proce- of tips and practice that will
How is it? Is it as good as dure depends on the possi- enrich my path.
they say? It must be so dif- bilities of improving learning
ferent! Certainly, it is. In and self-development. I can I would like to take this opSpain, teachers often say say that the lessons I have portunity to salute the
we must change our system. been had shared something school community members
So is very important for us very precious for a class: har- and give thanks particularly
to look into another educa- mony. That positive feeling to Jari Aarnio, Sinniana Sinertional environments and sit- about learning and gaining vo and Johanna Pitkanen for
uations. We don’t have the knowledge which is consid- their help, mentoring and
same problems, therefore ered widespread. There are guidance during this wonnot the same solutions can resources, networks and re- derful experience.
apply, but still we can learn sponsibilities, and beyond
a lot from each other.
the whole machinery of the Best wishes, Carmen Montes
Puolalaiset Magdalena, Natalia ja Hubert
Unkarilaiset Yoshi, Réka Ja Máté
Eurooppa-viikolla Puolassa
Olimme Eurooppa-viikon Puolassa, Biechin
kaupungissa 15.–22.3.2015. Biechissä oli
meidän lisäksemme nuoria Saksasta, Englannista ja Unkarista. Yövyimme perheissä
ja tutustuimme siten läheisesti puolalaiseen kulttuuriin. Huomasimme nopeasti,
että puolalaiset ovat hyvin vieraanvaraisia.
Meillä oli paljon ohjelmaa koko viikon ajan:
Harjoittelimme puolalaisen laulun ja kaksi
tanssia. Vierailimme Krakovassa, Krosnossa
Menossa poloneesiharjoitus.
ja Krynicassa. Tutustuimme Biechin kaupunkiin. Kävimme myös keilaamassa. Joka ilta
menimme koko porukka yhdessä ravinto- Kynnys lähteä ulkomaille ei ole niin suuri,
laan viettämään iltaa. Parasta reissussa oli kun on ystäviä joiden luokse saattaa päästä
Puolan halpa hintataso – hinnat olivat 1/4 – jopa yöksi!
Suomen hinnoista – ja tietenkin se, että sai
Laura Luhtanen 13C & Miska Niemi 13B
paljon uusia ystäviä eri puolilta maailmaa.
15
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Alakoulun rehtorin
tervehdys
Työvuosi on sisältänyt paljon
erilaista kehittämistoimintaa.
Erityisesti meneillään oleva
perusopetuksen opetussuunnitelman uudistus
on ollut ja tulee
vielä ensi vuonnakin olemaan iso
yhteinen haaste ja
ponnistus, mutta
myös mahdollisuus uudistua ja
kehittää toimintaa.
Musiikkiluokkatoiminta jatkui edelleen neljässä perusopetusryhmässä ja vietti
toiminnan 40-vuotisjuhlavuotta. Noin puolet uusista
musiikkiluokkalaisista tulee
tulevanakin syksynä oman
koulun ulkopuolelta. Monipuolinen kielivalinta toteutui lopulta tänäkin keväänä
ensi lukuvuotta ajatellen
siten, että ryhmät syntyivät
kolmasluokkalaisista sekä
englannin, saksan että ranskan kieliin. Koiviston, Peltolammin ja Hallilan kouluista
saatiin vielä viiden oppilaan
verran lisävahvistusta kieliryhmiin.
Tilakysymykset ovat alakoulussa toistaiseksi ongelma:
tänä lukuvuonna kuvataideluokka otettiin kotiluokka16
käyttöön. Perusopetusryhmien määrä kasvoi 17:ään
Hallilasta tulevilla 5. luokan
oppilailla. Ensimmäiset luokat saatiin tänä keväänä lähialueelta hyvinkin täyteen ja
enemmänkin oppilaita olisi
ollut tulossa. Hallilasta
viidennelle
luokalle syksyllä tulevaa
ryhmää täydennetään
nykyisen
4.a:n oppilailla, joista
lisäksi puolet sulautuu tulevaan 5.b:hen. Muotialan toimipaikassa on työskennelty
isoissa ryhmissä. Oppilaita
on muutenkin pitkin vuotta
tullut lisää ja ennuste tulevalle syksylle on kaikkiaan
393 oppilasta.
Alakoulussa luokanopettajaopiskelijat ovat erityinen
voimavara. He rikastuttavat oppilaiden koulukokemuksia tuoreilla ideoillaan
ja innollaan. Myös kaikki
aineenopettajaharjoittelijat ovat seuranneet noin
viikon alakoulun opetusta.
Koulunkäynnin ja aamu- ja
iltapäivätoiminnan
ohjauksen
ammattitutkinnon
harjoitteluosuuksia on ollut
suorittamassa Sari Laaksonen. Lisäksi siviilipalvelusmies Nikke Myllyselkä on
ahkeroinut koulussamme
Vuosikertomus 2014 - 2015
avustajana kuluvana työvuotena.
Sekä syys- että kevätlukukaudella koulussa on ollut
kahden viikon ajan kansainvälisiä opiskelijoita seuraamassa opetusta. Kreikkalainen
apulaisopettaja
työskenteli alakoulun puolella syyslukukaudella. Ulkomaalaisten vierailijoiden tulva yllätti vielä toukokuussa.
Kiitokset koko Nekalan koulutalon henkilökunnalle, yhteistyötahoille,
oppilaille,
oppilaiden vanhemmille ja
vanhempainyhdistys Nekovalle, Tampereen yliopiston
normaalikoulun väelle sekä
yliopiston kasvatustieteiden
yksikön toimijoille onnistuneesta, vaihtelevasta ja tuloksekkaasta työvuodesta!
Tiedoksi vielä, että apulaisrehtorina alakoulussa jatkaa
syksyllä Kirsi-Liisa KoskinenSinisalo minun jäädessäni
täysin palvelleena eläkkeelle
1.8.2015 alkaen. Olen kiitollinen kaikista niistä 31 työvuodesta, jotka sain harjoittelukoulussa ja yliopistolla
eri tehtävissä työskennellä
lasten ja kouluopetuksen hyväksi.
Koulustamme lähtevät seuraavat
kuudesluokkalaiset:
6A
6B
6C
Birkman Karri
Dahlberg Iida
Haapa Nea
Haapamäki Emma
Haavisto Henrik
Joronen Otso
Kallio Julia
Karttunen Emilia
Kavén Joonas
Kirjavainen Emmi
Koskinen Timi
Kuirinlahti Helmi
Lassila Juhana
Mäensivu Tuukka
Nieminen Liia
Nurmi Ilmari
Näppilä Miro
Safari Niloufar
Santala Telma
Seppä Leevi
Aho Aada
Hiironniemi Riia
Honkala Kia
Huttunen Kaisa
Kaarre Tuomas
Kavén Aku
Kiviniemi Anniina
Kiviranta Lassi
Kohola Leevi
Kähkönen Julie
Lahtinen Niko
Lehtimäki Anna
Luhtalampi Niklas
Mahmoudian Ari
Manninen Kiia
Nuijanmaa Pauliina
Palojärvi Elina
Palojärvi Mikko
Ruohonen Jere
Ruoranen Anni
Sovelius Noel
Tervonen Pilvi
Savenius Sanni
Sirén Anni
Tiitola Joona
Vuorela Ella
Ala-Hakuni Piia
Alppi Iiris
Heikkilä Jessica
Huhta Ilona
Hämäläinen Milja-Leena
Jussila Milka
Kiuru Taru
Korhonen Ursula
Kotilahti Elina
Kuutilo Ada
Lehmuskenttä Viivi
Luoma Elisabeth
Pellinen Eerika
Pihlava Eero
Posti Elli
Rajala Daniela
Rantala Eero
Rasilainen Nea
Rossi Viivi
Salonen Milla
Soini Taika
Sorsa Viivi
Zhuang Eric
Kaunista ja virkistävää kesää
ja kesälomaa kaikille!
Koulun opettajat ja muu henkilökunta toivottavat yläkouluun siirtyville oppilaille
onnea ja menestystä tulevaan!
Tuula Laine
apulaisrehtori, alakoulu
Jäämme kaipaamaan ja muistamme lämmöllä 6A-luokan Leevi Heikkilää.
17
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Vuosikertomus 2014 - 2015
Alakoulun tapahtumia
vuoden varrelta
Lava on vapaa
Vapun aattona 30.4. alakoulu kokoontui juhlasaliin perinteiseen Lava on vapaa -tapahtumaan. Kaikki halukkaat
pääsivät esittämään taitojaan. Näimme ja kuulimme sooloja ryhmäesityksinä monipuolisia musiikki- ja tanssiesityksiä, sketsejä ja näytelmiä sekä liikunnallisia esityksiä.
Yhteistoimintapäivä
Lauantaina 30.8. oli koulupäivä, joka oli
koko koulun yhteinen ryhmäytymis- ja harrastepäivä. Ohjelmassa oli ala-ja yläkoulun
yhteisiä toimintatunteja ja erilaisia harrastepisteitä.
Joulujuhla
Alakoulun joulujuhlaa vietettiin lauantaina
20.12. yläkoulun salissa. Ahtaan alakoulun
salin takia juhlia pidetään suuremmassa yläkoulun salissa, jotta 1. – 6. luokat mahtuvat
yhteiseen tilaisuuteen.
Kainon laulu
Normaalikoulun viidennet luokat osallistuivat
syksyn aikana teatteriprojektiin Tampereen
Työväen Teatterin ja Tampereen yliopiston
opiskelijaryhmän kanssa. Projekti perustui
Kainon laulu -näytelmään, jossa katsotaan
Suomea mullistaneita tapahtumia Ruotsiin
muuttavan sotalapsen silmin. Opiskelijat käsittelivät koulussa oppilaiden kanssa näytelmän teemaa monipuolisesti mm. draaman
keinoin. Oppilaat pääsivät teatterille seuraamaan näytelmän harjoituksia ja haastattelemaan näyttelijöitä. Projekti huipentui marraskuussa Kainon laulu -esityksen seuraamiseen
Tampereen Työväen Teatterissa.
KiVa-päivä
KiVa-koulupäivää vietettiin perjantaina
10.10. Teemapäivän aikana tehtiin toiminnallisia harjoituksia KiVa Koulu -ohjelman
mukaisesti. Ohjelman tarkoituksena on parantaa yhteishenkeä, harjoituttaa yhdessä
toimimisen taitoja ja edistää kiusaamisen
vastaista toimintaa.
18
Koulupoliisi on vieraillut koululla muutamia kertoja. Hän
oli mukana myös Eskarista
ekalle -illassa. Koulullamme
on käynyt usein myös muita vieraita ja asiantuntijoita,
kuten palokunta, farmaseutti, seurakunnan edustajia
ja muita yhteistyötahojen
edustajia. Lisäksi olemme
saaneet vieraaksemme useita kansainvälisiä ryhmiä.
EDUsta–gallerian näyttelyssä oli esillä oppilaiden
projekteja. Avajaisia elävöittivät musiikkiesitykset.
19
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Muotialatalossa
tapahtuu
Normaalikoulun Muotialan
toimipisteessä on yksi 1. ja
yksi 2. luokka. Muotialatalon
tiloissa toimivat myös neuvola, päiväkoti ja esiopetus.
Muotialatalon toiminta-ajatus on turvallisuuden ja yhteisöllisyyden rakentaminen
talon toimijoiden kesken.
Yhteistyön tarkoituksena on
Eskarista ekalle
Yrityskylässä
työelämää
oppimassa
mahdollistaa jokaisen lapsen hyvä, tuettu kasvun jatkumo vauvasta kolmasluokkalaiseksi asti.
Kuluneen lukuvuoden aikana yhteistyö esiopetusryhmän kanssa on ollut saumatonta. Olemme toteuttaneet
mm. ulkoliikuntatapahtuman, matikkapäivän, lautapelipäivän ja joulukarkelot.
Esiopetusryhmä on ollut
yleisönä koululaisten valmistamissa nukketeatteriesityksissä. Olemme
yhdessä perehtyneet suomalaisiin satuihin
ja jatkotyöstäneet niitä yhteisissä sadutuspajoissa.
Eskarista ekalle -iltaa vietettiin Nekalassa
5.5.2015. Tutustumisen lomassa kirjoitettiin kirjettä opettajalle, ratkottiin ongelmia, nautittiin
puffetin tarjoiluista, anottiin kirjastokortti ym.
20
Vuosikertomus 2014 - 2015
Normaalikoulun
kuudesluokkalaiset
osallistuivat
monien muiden ikätovereiden mukana yrityskyläpäivään Tampereen keskus-
tassa. Työpäivä vietettiin
etukäteen valitussa ammatissa, kaupanteossa ja monenlaisia asiointitilanteita
harjoitellessa.
Yksi kevätlukukauden odotetuimpia tapahtumia oli
21.4.2015 järjestetty Muotialan oma Lava on vapaa
-tapahtuma, jossa sekä yleisöllä että esiintyjillä oli yhtä
hauskaa ja tunnelma kohosi
kattoon asti.
Kevätlukukaudella toteutimme alkuopetuksen yhteisen
kevätprojektin. Lintutornilla
käyminen ja sieltä Iidesjärven lintujen tarkkailu oli todellinen elämys.
Harjoittelukuulumisia luokanopettajakoulutuksesta
Perusharjoittelusta vankka
pohja ammatilliselle kasvulle
den kehittää itseään opettamisen perustaidoissa ja
ainekohtaisten menetelmien
Syys- ja kevätosaan jakaan- käytössä sekä harjaannuttuva perusharjoittelu on yksi taa oppilaantuntemuksessa.
luokanopettajaopiskelijoi- Normaalikoululla toimiesden neljästä harjoitteluko- saan opiskelija totuttelee
konaisuudesta. Syksyllä opis- kollegiaaliseen yhteistyöhön
kelijat opettavat äidinkieltä, ja oppii arvioimaan omaa
matematiikkaa, uskontoa, toimintaansa opettajana.
elämänkatsomustietoa sekä
historiaa. Keväällä vuoros- Oppilaille opetusharsa ovat taito- ja taideaineet, joittelijat tuovat raikympäristö- ja luonnontieto kaan tuulahduksen
sekä fysiikka ja kemia. Har- uusine ideoineen ja
joittelun pohjana ovat kasva- ajatuksineen. Ohjaatustieteen sekä opetettavien vat opettajat saavat
niin ikään jatkuvasti
aineiden perusopinnot.
testata omia toiminOpetusharjoittelu
antaa tatapojaan, ja paropiskelijalle
mahdollisuu- haimmillaan harjoit-
telun ohjaaminen voi olla
molemminpuolinen oppimisprosessi. Monet kokeilut,
tutkimukset ja kehittämistoimenpiteet toteutetaan luokissa opetusharjoittelijoiden
ja kokeneiden opettajien yhteistyönä, vaikka kokonaisvastuu toiminnasta on aina
luokan omalla opettajalla.
21
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Vuosikertomus 2014 - 2015
Norssin alakoulun musiikkiluokkien toiminnasta
Alakoulun oppilasneuvosto
Tämä vuosi oli musiikkiluokkien 40-vuotisjuhlavuosi.
Sitä juhlistettiin suurella
konsertilla 3.11.2014 Tampere-talossa, jossa esitettiin
musikaali Kakaravaara.
Koulumme oppilasneuvosto on oppilaiden
kanava vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Oppilasneuvosto koostuu luokkaedustajista, jotka valitaan 3.–6. luokilta aina
syksyn alussa yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan. Oppilasneuvosto kokoontuu noin
kahden – kolmen viikon välein ja käsittelee
asioita, jotka oppilaat kokevat tärkeäksi,
tai asioita, joihin opettajat tarvitsevat oppilaiden mielipiteitä tai apua.
3. – 4. luokat esiintyivät lisäksi äitienpäiväkonsertissa, joka pidettiin 7.5.2015
Tampere-talon pienessä salissa.
Tämä vuonna alakoulun
musiikkiluokat
osallistuivat myös Oskari-kuoron
perinteiseen joulukonserttiin Aleksanterin kirkossa
11.12.2014 sekä koululaiskonserteihin Viinikan kirkossa 17.12.2014.
Yhteistyötä on tehty myös
yliopiston kasvatustieteiden
yksikön EDUn kanssa; koulun musikantit esiintyivät
22
kasvatustieteiden yksikön
40-vuotisjuhlissa ja posterinäyttelyssä.
Luokat ovat esiintyneet
lisäksi muissa yksityistilaisuuksissa sekä erilaisissa
joulutilaisuuksissa.
Kaiken kaikkiaan musiikkiluokat tekevät monipuolista yhteistyötä sekä koulun
sisällä että Tampereen musiikkiluokkien ja eri yhteistyötahojen kanssa.
tuntivälineisiin ja pyrkinyt tuomaan oppilaiden äänen kuuluviin kouluruokailuun
liittyen. Lisäksi oppilasneuvosto on osallistunut mm. alueelliseen oppilasparlamentin (Multisillan alueellinen parlamentti,
MAP) sekä Tampereen lasten parlamentin
toimintaan.
Keväällä 2015 oppilasneuvosto oli osaltaan mukana järjestämässä ja toteuttamassa valtakunnallisia harjoittelukoulujen
Oppilasneuvoston pääasiallisena tavoit- oppilaskuntapäiviä, jotka järjestettiin Tamteena on edistää sekä yhteisöllisyyttä että pereella yhteistyössä Norssin yläkoulun ja
yleistä hyvinvointia ja viihtyvyyttä koulus- lukion oppilaskuntien hallituksien kanssa.
sa. Oppilasneuvosto on omalta osaltaan Oppilasneuvostotoiminnasta alakoululla
vaikuttanut mm. koululle hankittaviin väli- vastaa lehtori Mikko Horila.
Yläkoulun oppilaskunta
Yläkoulun oppilaskunta toimi lukuvuonna
2014–2015 aktiivisesti ja näkyi koulussa
monin eri tavoin. Puheenjohtajana toimivat syksyllä Tuua Pietilä ja Reetta Janhunen. Topias Hyytiäinen astui hallituksen
ruoriin tammikuussa.
onnistui niin loistavasti, että pääsimme
todennäköisesti todistamaan pitkän perinteen alkua!
Tätä kirjoitettaessa valmistaudumme vielä
vastaanottamaan muiden Suomen norssien oppilaita eNorssin Oppilaskuntapäiville
Tulevan rakennushankkeen suunnitteluun tänne Tampereelle. Noin 50 hengen joukko
osallistuminen oli iso oppilaskunnan orga- kokoontuu Norssilla ja Ahlmanin opistolla.
nisoitava asia, ja oppilaiden ääni saatiinkin Lisäksi toukokuun 15. päivä on oppilaskunsiinä hyvin kuuluviin. Myös säännölliset ta- nan organisoima Norssin taksvärkkipäivä,
paamiset rehtorin kanssa jatkuivat.
jolloin keräämme rahaa Pirkanmaan hoitokoti ry:lle.
Oppilaskunta järjesti lukuvuoden aikana
teemaviikkoja, syksyllä väriviikon ja kevääl- Kaiken kaikkiaan oppilaskunta voi katsoa
lä karnevaaliviikon. Oppilaskunta myös pi- mennyttä lukuvuotta hymyssä suin. Aktiiristi koulun arkea joulukorttitempauksella vinen toiminta ja sen kehittäminen jatkuu
sekä pääsiäismunien etsinnällä. Vappuna taas elokuussa!
järjestettiin vapputapahtuma ja Norssin
historian ensimmäinen ysien gaala, joka
23
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Mikä on osaamisen ja oppimisen merkitys peruskoululaiselle? Sitä me opettajat ja rehtorit olemme jälleen miettineet
suunnitellessamme seuraavaa
lukuvuotta ja kirjoittaessamme uusia opetussuunnitelmia,
jotka vuoden kuluttua astuvat
voimaan.
Peruskoululaisen kouluvuosi
kuluu – tai ainakin sen meidän
aikuisten mielestä pitäisi kulua – pääsääntöisesti opiskelun, oppimisen ja kasvamisen
merkeissä. Onko siinä välissä
koululaisen elämä, vai voiko
koulunkäynti olla myös osa
sitä? Miten tärkeä rooli koululla yläkoululaisen elämässä on?
Onko se vain pieni sivujuonne
tai välttämätön paha muiden
yläkoululaiselle tositärkeiden
asioiden, kuten kavereiden
kanssa ”sättäilemisen” välissä?
Yleisin näkymä välitunneilla tai
ruokailussa on oppilas mobiililaite kämmeneen kiinni kasvaneena.
Tämä kertoo meille paljon
oppilaan maailmasta. Koulun merkitys ei ole enää niin
suuri kuin se oli ennen. Me
aikuiset helposti muistelemme omia kouluaikojamme ja
ihmettelemme, eikö enää ole
läksyjä lainkaan. Meidän mielestämme ei opi mitään, jos
ei opiskele nenä kirjassa kiinni yömyöhään. Sitten vasta
tietää opiskelleensa, kun pakaralihakset ovat istumisesta
väsyneet. Valitettavasti koulu
joutuu oppilaan maailmassa
kilpailemaan monien oppilaalle paljon keskeisempien asioi24
Osaaminen on tärkeä pääoma
den kanssa. Perinteinen koulu
ei taida päästä kilpailussa edes
mitalisijoille. Se ei myöskään
enää takaa suoraan johtajan
palkkapussia, niin mieluinen
kuin se olisikin.
Mikä on se keino, jolla koulu
ja opiskelu voi päästä tärkeäksi osaksi oppilaan maailmaa?
Onko kännykkä oppimista estävä vai edistävä laite? Ei varmaan ole enää tärkeää miettiä
sitä, vaan pikemminkin sitä,
miten otamme sen laitteen,
joka on oppilaalle mieluisin,
osaksi opiskelua. Normaalikoulussa olemme tänä lukuvuonna
kehittäneet erityisesti sähköisiä oppimisympäristöjä. Kannettavien tietokoneiden lisäksi
mobiililaitteet on otettu monilla oppitunneilla osaksi opiskelua. Myös sähköisiä kokeita on
kehitetty perinteisen kokeiden
rinnalle.
Kouluttaudumme jatkuvasti,
ja haemme koko ajan hyviä
käytänteitä mm. harjoittelukoulujen jokavuotisilla eNorssi-päivillä. Tulossa ovat mm.
sähköiset oppikirjat, jotka jo
joissakin peruskouluissa on
otettu käyttöön.
Pyrimme
löytämään parhaat ja ennen
kaikkea mielekkäät ja innostavat tavat oppia, jotta jokainen
voisi edetä oppimispolkuaan
itselleen parhaalla tavalla.
Tähän sähköiset oppimisympäristöt tuovat hyviä vaihtoehtoja. Luovuutta ruokkii ympäristö, joka tarjoaa riittävästi
haasteita sekä antaa tilaa olla
eri mieltä ja tehdä asiat omalla tavalla.
Kaikille oppilaille yläkoulu on
myös paikka, jossa eletään
ehkä yksi tärkeimmistä ja haastavimmista elämänvaiheista.
Murrosiän kuohuissa kulkeminen on toisille vain ohimenevä vaihe, mutta osalle vastuun
ottaminen omasta toiminnasta
on äärimmäisen haastavaa.
Tässä meillä on oivana apuna mm. oppilaan ja opettajan
yhteinen kasvatuskeskustelu.
Tänä vuonna myös Normaalikoulun vanhempainyhdistys
TUKI ry osallistui koulukiusaamisen vastaisen tilaisuuden
järjestämiseen koulumme seiskaluokkalaisille. Koko yhteisön
on pysyttävä jatkuvasti valppaana kiusaamisen vastaisessa
toiminnassa. Päämäärämme
on oppilaan hyvä, joka onnistuu vain koko kouluyhteisön ja
huoltajien yhteistyöllä. Tästä
mitä parhaimmat kiitokset teille kaikille ja aurinkoista ja rentouttavaa kesää!
Irma Kakko,
perusopetuksen rehtori
Koulumme yhdeksäsluokkalaiset
keväällä 2015:
9A
Alasaukko-oja Annika
Hakanen Oskari
Hyvönen Marlena
Jokiniemi Lotta
Junkkari Kaarlo
Kiuru Meeri
Klemm Iida
Kukkola Eeva-Kaisa
Kuusisto Mona
Laakkonen Oona
Laurila Karoliina
Manson Joonatan
Mutanen Meeri
Pietilä Tuua
Pihlava Jaakko
Rauhamäki Varpu
Rouhiainen Suvi
Salmela Havanna
Sorsa Kia
Sylvin Rita
Tiitola Aurora
Tuominen Eevi
9B
Aho Joel
Fihlman Anna
Kaatiala Noora
Kallio Oliver
Keskinen Eetu
Kollanen Salla
Koskinen Matti
Laitinen Oona
Löytönen Aapo
Marstio Helmi
Pöllänen Miro
Suominen Lilli
Timonen Olli
Tuimala Anni
Tuure Juulia
Viita Teemu
Välisalmi Mikko
Yüksek Gizem
9C
Ahola Joonas
Ahonen Manu
Hakanen Nella
Kairimo Severi
Kallioniemi Sonja
Karttunen Joonas
Kivilinna Karita
Kuusisto Linnea
Malmlund Arttu
Meskanen Elisa
Nieminen Markus
Paananen Topi
Pajunen Nea
Rajala Elias
Sarvari Sahin
Toivonen Aaro
Tuominen Ilari
Urhemaa Juho
9D
Hakulinen Piia
Inki Teemu
Koskela Lauri
Koskiniemi Emmi
Koskiniemi Katri
Vuosikertomus 2014 - 2015
Nevalainen Tony
Ollikainen Tatu
Palomäki Karoliina
Pöysti Markus
Ranta Emil
Roos Joachim
Rämö Janina
Salonen Niilo
Selin Linda
Söder Tessa
Takolander Miro
Tirkkonen Jenni
Virtanen Niko
9E
Eneh Antonia
Haavisto Salla
Huttunen Saara
Janhunen Reetta
Kunnas Benjamin
Kurunmäki Lotta
Kuschnir Elina
Mikkonen Veera
Niskala Suvi
Niskanen Veikka
Palojärvi Annika
Pettersson Annika
Pöyhönen Ilkka
Raappana Onerva
Saarimaa Ella
Saarinen Jarno
Seppänen Joonas
Telanne Anni
Tervonen Pinja
Uusimaa Arttu
25
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Vuosikertomus 2014 - 2015
Yläkoulun tapahtumia vuoden varrelta
Perjantaina 20.3.2015 nähtiin Suomessa
osittainen auringonpimennys. Tampereella
voitiin seurata, miten enimmillään 84 % Auringosta peittyi Kuun taakse. Pimennyksen
täydellisin vaihe oli klo 12.07. Pimennystä seurattiin A- ja B-siipien välisellä pihalla
sekä omien pimennyslasien että lehtori Jukka Männistön kaukoputken avulla.
Kaukoputkella muodostettu kuva projisoitiin valkoiselle varjostimelle, jolloin suuri
joukko oppilaita ja henkilökuntaa saattoi
seurata yhtä aikaa pimennyksen etenemistä. Vaikka Auringosta oli täydellisimmän pimennyksen aikaan näkyvissä alle viidennes,
oli kuitenkin vielä yllättävän valoisaa.
Vuorovaikutustaitoja ei opita tunnissa, mutta puheviestintätempauksessa ne nostettiin
hetkeksi erityiseen tarkasteluun. Näiden
elämässä tärkeiden taitojen harjoittelu jatkuu päivittäisessä koulutyössä.
4.5. Normaalikoulun seiskaluokkalaiset pääsivät Koiviston koululle koulurauhatapahtumaan. Siinä esiintyneet Prinssi Jusuf ja Musta Barbaari opettivat, että pitää olla oma
itsensä eikä kiusaaminen ole hyvä juttu.
Tapahtumaa olivat järjestämässä
yhteistyössä Normaalikoulun Tuki
ry., Koivistonkylän nuorisokeskus ja
Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut.
Vappuaattona järjestettiin ysien gaala, jossa musiikin kursseilla tehdyt
musiikkivideot saivat ensi-iltansa
ja eri asioissa ”ansioituneet” oppilaat kunnianauhansa. Tilaisuudessa
oli myös musiikkiesityksiä sekä yhdeksännen ja kahdeksannen luokan
Maltti ja Valtti
Ysien puheviestintätapahtumassa yhdeksäsluokkalaiset pääsivät harjoittamaan puheviestintätaitojaan viidessä eri työpajassa.
Ääntä avattiin, mikrofonin käyttöä harjoiteltiin ja sanattoman viestinnän keinoja tutkittiin. Vahtimestarin kopilla testattiin nuorten
asiointikäytöstä, ja pääsivätpä jurot suomalaisnuoret harjoittelemaan myös small talkia.
26
Prinssi Jusuf ja Musta Barbaari (Kuva Mila-Maria Uski)
Jouluisessa perhetapahtumassa 8.12. oli
runsaasti eri luokkien myynti- ja arpajaiskojuja. Kauppa kävi hienosti, ja runsaslukuista
yleisöä viihdyttivät mm. taikuri Johannes
Malkamäki sekä Pikku Kakkosesta tutut liikennepuistokonstaapelit Maltti ja Valtti.
joukkueiden välinen visailu, joka
osoitti, että ysiluokkalaiset ovat kasiluokkalaisia viisaampia – tai että
kilpailua järjestävät ysiluokkalaiset
vetivät hieman kotiin päin. Ysien
gaalan juonsivat Reetta Janhunen ja
Anni Telanne.
Juontajat Reetta ja Anni
27
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Nuorisokuoro Oskari ja Normaalikoulun Musiikin Tuki ry.
Nuorisokuoro Oskari koostuu yläkoulun ja lukion opiskelijoista. Se on laulanut koko
lukuvuoden jo 23 kertaa. Oskari-kuoro on esiintynyt lukuvuoden aikana useissa tilaisuuksissa, jotka löytyvät oheisesta ohjelmalistasta. Normaalikoulun vanhemmat ovat
järjestäytyneet Tampereen Normaalikoulun Musiikin Tuki ry -nimiseksi yhdistykseksi
tukemaan koulun musiikkitoimintaa ja -harrastusta.
Musiikkia 2014–2015
26.8.2014
21.9.2014
30.10.2015
3.11.205
21.11.2015
28.11.2015
5.12.2015
5.–6.12.2014
11.12.2014 16.12.2014 17.12.2015
20.12.2015
27.1.2015 9.2.2015 16.4.2015
30.4.2015
26.–28.5.15
13.5.2015
20.5.2015
30.5.2015
28
Tuula Pantzarin juhla (Opettajien ja henkilökunnan orkesteri OHO!)
Messu Aleksanterin kirkossa (Nuorisokuoro OSKARI)
Konserttivierailu, Anssi Kela Ravintola Telakassa (Lukio, kurssi 2)
Tampereen musiikkiluokat 40 vuotta Tampere-talossa (8ab, 9a)
Kurssin päätöskonsertti musiikkiluokassa (musiikkiluokka 8ab)
Adventtihartaus (Nuorisokuoro OSKARI)
Lakkiais- ja itsenäisyysjuhla yläkoulun juhlasalissa (Norssin miehet)
Nuorisokuoro OSKARIN leiri Pirkanmaan musiikkiopiston Kurilassa
Nuorisokuoro OSKARIN Joulukonsertti Aleksanterin kirkossa
(Nuorisokuoro OSKARI, musiikkiluokat 7ab, 8ab ja 9a)
Nuorisokuoro OSKARIN Kevyttä joulua-konsertti yläkoulun musiikkiluokassa
Joulukonsertit Viinikan kirkossa (Nuorisokuoro OSKARI)
Yläkoulu klo 10, alakoulu klo 11.15 ja lukio klo 13.15
Joulujuhla yläkoulun juhlasalissa (Trio Elektus)
Nuorisokuoro OSKARIN vuosikokous yläkoulun musiikkiluokassa
Konserttivierailu, ooppera Nabucco Tampere-talossa (7ab)
Konserttivierailu, TYK:n musikaali Feimi Tampereen konservatoriolla
(8ab, 9a)
9 Gaala, 5 musavideota (8abcd, 9 abcde)
Nuorisokuoro OSKARIN konserttimatka Tallinnaan.
Koulukonsertti 28.5.2015 Tallinnan suomalaisessa koulussa.
Lauri Piilolan potkiaiset (OHO!)
Koulukonsertit Hakuna matata – ei huolen häivää alakoulun juhlasalissa
(9a), alakoululle ja esikoululaisille klo 9 ja avoin konsertti klo 19.
Peruskoulun kevätjuhla yläkoulun juhlasalissa (OSKARI)
Lakkiaisjuhla Yliopiston juhlasalissa
Vuosikertomus 2014 - 2015
Tutkivaksi
opettajaksi
kasvamassa
Tänä lukuvuonna Normaalikoulussa on ollut 107 aineenopettajan pedagogisia
opintoja suorittavaa opetusharjoittelijaa. Aineenopettajankoulutuksen tavoitteena
on didaktisen ymmärryksen
ja konkreettisen opetuksen
yhteensovittaminen. Uuden
ajan opettajilta edellytetään
valmiuksia oman työnsä kehittämiseen ja halukkuutta
jatkuvaan täydennyskouluttautumiseen.
Viimeinen harjoittelujakso
on nimeltään Tutkiva opettaja. Jakso korostaa opettajan
työn tutkivaa ja kokeilevaa
luonnetta. Tavoitteena on
harjaantua oman työn tutkimiseen sekä opetuksen ja
koko koulutyön kehittämi-
seen. Tutkiva opettaja -jakson perustuvia huomioita opaikana opiskelijat suunnitte- piaineensa opetuksen palevat, toteuttavat, arvioivat rantamiseksi. Tämä tapahja raportoivat oman pieni- tuu pedagogisten opintojen
muotoisen opetuskokeilun messutapahtumassa. Kukin
tai kehittämishankkeen. He opiskelija tai opiskelijapari
valitsevat kokeiluun sovel- on messuilla sekä vierailijan
tuvat
opetusmenetelmät roolissa että esittelemässä
teorian avulla perustellen ja omaa tutkimustaan. Näin
yhteistyössä ohjaavien opet- syntyy kollegiaalista oppitajien kanssa. Myös luennot mista, vertaisoppimista sekä
ja TutKoKe (tutki-kokeile- yhteisöllisyyttä.
kehitä) -paneeli tarjoavat
lukuvuonna
opiskelijoille eväitä opetus- Kuluneena
suunnitelmaa noudattavan tehdyt kokeilut ja kehittäkokeilun suunnitteluun. Tällä mishankkeet ovat olleet
taustatyöllä pyritään siihen, laadukkaita, innovatiivisia
että itse opetuskokeilu on- ja opettajuuden moniulotnistuu. Tavoitteena on saada teisuutta avartavia. Pedagogisten opintojen messuilla
15.4. esiteltiin kaikkiaan yli
seitsemänkymmentä opetuskokeilua. Aiheet vaihtelivat laidasta laitaan: Normaalikoululla oli kokeiltu
mm. käänteistä opettamista,
toiminnallisia kotitehtäviä,
erilaisia
motivointitapoja,
pelien käyttöä opetuksessa, yhteistoiminnallisuutta,
oppilasjohtoista oppimista,
museota oppimisympäristönä, oppiainerajojen ylittämistä, musiikin hyödyntämistä kielen opetuksessa,
viestintärohkeuden tukemisvalmiuksia kehittyä opettaja- ta väittelyn avulla ja pienryhna ja uudistaa omaa opetus- mäkirjoittamista. Esitykset
tempasivat osallistujat muta tiedeperusteisesti.
kaansa niin, että palautteesOpetusharjoittelun loppu- sa kritisoitiin vain kahvitautyönä opiskelijat esittelevät kojen runsautta; esityksille
ja jakavat aineryhmittäin olisi kaivattu vielä enemmän
kokeiluihin ja kokemuksiin aikaa.
29
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Lukion rehtorin tervehdys
Eilen puhkesivat lehdet puihin, tänään muuttuvat ja käyttöliittymät helpottuvat.
joutsenet ja kurjet lensivät ylitse. Kevät on Yhdessä on opittu ja onnistuttu, ratkaistu
tullut, jälleen häämöttää lukuvuoden pää- ongelmia ja uskallettu ottaa riskejä.
tös.
Lukuvuoden aikana on valmistauduttu yliLukion työvuosi on kääntymässä kohti juh- oppilaskokeiden muutoksiin. Abitti-järjeslaa, jota vietetään toisen kerran Tampe- telmän testaamiset onnistuivat; tekniikka
reen yliopiston juhlasalissa. Tänä vuonna, ja osaaminen riittivät mainiosti. Sähköiset
ensimmäisen kerran koulumme historias- kokeet edellisten vuosien aikana olivat
sa, juhlassa ovat vieraina 50 vuotta sitten odotetusti valmistaneet opiskelijoita, joille
ylioppilaslakkinsa saaneet riemuylioppi- tilanne näytti olevan arkipäiväisen helppo.
laat. Sukupolvien kohtaaminen juhlassa on
odotettu tapahtuma.
Lukion opetussuunnitelma alkaa muotoutua. Tuntijakopäätös tuli syksyllä ja
Koulumme ensimmäiset BN-ryhmän opis- keväällä päästiin jo aloittelekelijat ovat valmistumassa ja siirtymässä maan opetussuunnitelman päijatko-opintoihinsa. Linjan perustamisvai- vittämiseen tähtääviä toimia.
heessa oli monia kysymyksiä, joihin ratkai- Kun kevät on parhaimmillaan,
suja on pohdittu ja löydetty. Opiskelijoiden odottelemme valtakunnallisten
tietämys taloudesta ja elinkeinoelämästä opetussuunnitelmien
peruson kasvanut, kansainvälisiä vierailuja on teita, joita opettajat vielä lukutehty moneen suuntaan ja business-ajat- vuoden loppuvaiheessa ehtivät
telu on kehittynyt. Vaikka luopuminen ja kommentoimaan. Tulevan lukulähteminen usein on haikeaa, kehittämisen vuoden aikana työn pitää olla
on jatkuttava uusien ikäluokkien myötä.
ajoissa valmis uusia opiskelijoita varten.
Kolme vuotta sitten otettiin käyttöön mobiililaitteet. Ne ovat muuttaneet elämää Koulun tärkeä tehtävä on 21.
monella tavalla. Opiskelijat toimivat suju- vuosisadan taitojen harjoittavasti verkossa, käyttävät erilaisia ohjelmia, minen. Tutkijat ovat määriteltekevät sähköisiä kokeita ja oppivat toisil- leet taitoja, joita tulevaisuutaan.
dessa tarvitsemme: ajattelun
taitoja, joita ovat luovuus, inLaitteiden käyttö näkyy monella tavalla pe- novatiivisuus, kriittinen ajattelu
dagogisena ja sosiaalisena muutoksena. ja oppimaan oppiminen; työnEmme osanneet kolme vuotta sitten kuvi- teon taitoja, kuten kommunitella, että opettaja ja opiskelijat yhdessä te- kointia ja yhteistyötaitoja; työvälineiden
kevät oppimateriaalinsa, että meiltä lähtee käyttötaitoja, eli informaation lukutaitoa
ensimmäinen iTunes University -kurssi Suo- ja verkko-oppimista, sekä elämäntaitoja,
mesta tai että opiskelijamme suorittavat joihin kuuluvat kansalaisuus, elämä ja ura
teenagerMBA-kursseja
kansainvälisessä sekä henkilökohtainen ja sosiaalinen vasryhmässä istanbulilaiseen kouluun. Laitteet tuu. Nämä kaikki ovat taitoja, joiden tulee
30
Vuosikertomus 2014 - 2015
näkyä opetussuunnitelmatyössä ja konkretisoitua koulun arjessa.
Laitamme hetkeksi kirjat pinoon ja työt odottamaan, on aika pitää taukoa opiskelusta ja
työstä. Uusi lukuvuosi alkaa syksyllä ja silloin
jatkuvat monet toimet, joita on aloitettu tänä
vuonna. Kiitos koko kouluyhteisölle tämän
vuoden uurastuksesta.
Onnea valmistuville, lämmintä ja aurinkoista
kesää kaikille!
Arja Aalto-Laaksonen
Lukion rehtori
Ylioppilaat
syksyllä 2014
Behm Julia
Eloranta Ailin
Kallionpää Aleksi
Kangasoja Maija
Lehto Iiris
Lindstedt Eveliina
Mannila Juho
Paloranta Kristian
Räty Juho
Koulu onnittelee
kaikkia valmistuneita!
Kevään 2015 ylioppilaat
löytyvät seuraavalta sivulla.
Kansainvälisissä mittauksissa on todettu, että
me suomalaiset olemme maailman kuudenneksi onnellisin kansa. Itsenäisyys ja vapaus
ovat arvoja, joista voimme olla ylpeitä. Toivottavasti tulevaisuudessakin.
31
Lukion vuoden varrelta
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Ylioppilaat keväällä 2015
Koulu onnittelee kaikkia valmistuneita!
Aaltonen Anu
Lautamäki Tuomas
Suojasto Kaarlo
Ahtela Rosa
Lepistö Oona
Tiirikainen Eetu
Aittasalo Aino
Lillomäki Ada
Tiusanen Aarni
Alaruusi Antti
Malmlund Milla
Turkulainen Aleksandra
Autonen Johanna
Manninen Henri
Urhemaa Eetu
Frantsi Jaakko
Mikkonen Thomas
Virtanen Toivo
Haapanen Susanna
Mikonmaa Erika
Vuorinen Lauri
Heikkilä Kasperi
Oey Anton
Westerlund Micaela
Heino Emilia
Orsmaa Lotta
Heinström Juha
Parviainen Sanni
Ilomäki Hanna
Pentinen Katariina
Jokela Julie
Raukola Elina
Jussila Jenni
Repo Roope
Karhu Nelli
Salo Viivi
Kataja Jussi
Salonen Rasmus
Kylmäkorpi Minna
Santala Otto
Lazaar Samir
Seitz Sissi
Ennen lukuvuoden loppua valmistuu edellä mainittujen lisäksi vielä useita
opiskelijoita.
Gaudeamus igitur Iuvenes dum sumus. Post iucundam iuventutem
Post molestam senectutem Nos habebit humus.
Vivat academia, Vivant professores, Vivat membrum quodlibet,
Vivant membra quaelibet, Semper sint in flore!
32
Filosofian
opetuksessa
tehtiin tammikuussa jo
perinteiseksi tullut retki
Helsinkiin Nuorten filosofiatapahtumaan, Nufitiin, jonka aiheena oli tänä vuonna ”rakkaus”. Tampereen
norssin joukkue osallistui
lukioiden väliseen filosofian
väittelykilpailuun. Väittelyaiheena oli mm. ”Rakkausavioliitto on vahingollinen
länsimainen keksintö”.
Baltic Sea
-esseekirjoituskilpailu
Akseli Arola, Reijo Jaakkola, Henri Manninen ja
Lotta Orsmaa osallistuivat
syksyllä myös Baltic Sea
-esseekirjoituskilpailuun,
jossa Reijo Jaakkola saavutti menestystä ja pääsi jo
toistamiseen valtakunnalliseen koulutukseen Filosofian olympialaisia varten.
Tampereen norssin väittelyjoukkue Nufitissa: Reijo Jaakkola, Lasse Tyry, Lotta Orsmaa ja Emma Anttila
pa Erikssonin ohjauksessa
Norssin lukion oman perinteisen väittelykilpailun. Voittajina
taistelutantereelta
selvisivät tänä vuonna Jussi Kataja ja Reijo Jaakkola,
jotka viime vuoden finaalissa joutuivat kärsimään
kirvelevän tappion. Ihanneväittelijäksi valittu Jussi
Kataja jakaa kaikki salaiset
ratkaisun avaimet, joilla
voitto tänä vuonna irtosi:
1) Suunnittele: Tutustu aiheisiin ja mieti argumentteja puolesta ja vastaan. Mieti
erityisesti, mitä vastapuoli
todennäköisesti tulee sanomaan ja suunnittele jo etukäteen vasta-argumentteja.
Norssin väittely2) Älä käsikirjoita: Suunnitteleminen ei saa johtaa kaavamestarin vinkit
maiseen käsikirjoitukseen.
Äidinkielen ja kirjallisuuden Hyvä väittelijä tarvitsee liikopetusharjoittelijat järjes- kumavaraa vastapuolen yltivät Kaarina Ahosen ja Sir- lättävien lausumien varalle.
Toukokuussa Reijo Jaakkola
edustaa Suomea Tarttossa
pidettävissä filosofian olympialaisissa, joissa on osallistujia 40 maasta.
Vuosikertomus 2014 - 2015
3) Ole kohtelias: Hyvä väittelijä voi harrastaa piilokettuilua ja piikitellä vastapuolta
virheistä – huumori tekee
väittelystä kunnon show’n.
Suuttuminen, huutaminen
ja vastapuolen haukkuminen ovat kuitenkin pahasta,
ne eivät ainakaan auta keräämään yleisön sympatioita.
”Väitteleminen on hyödyllinen taito elämässä, sillä
omia kantojaan on hyvä
osata perustella. Ei ole
myöskään toisen ’servaamisen’ voittanutta tunnetta.
Norssissa väittelyä käydään
kuitenkin hyvässä hengessä, eikä kenenkään ole syytä jäädä pois nolaamisen
pelossa. Koulumme väittelykilpailu on väittelemisen
harjoitteluun loistava mahdollisuus!” Jussi kannustaa.
33
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Vierailuja psykologian
ja uskonnon kursseilla
Psykologiassa
PS8-ihmissuhdekurssilaiset vierailivat
Nekalan päiväkodissa harjoittelemassa vuorovaikutusta lasten kanssa. Kurssi
on koulukohtainen ja sillä
vahvistetaan elämäntaitoja,
Opiskelijat teettävät lapsilla
Piagen vesilasikoetta määrän pysyvyydestä.
BN-linjan
Berliinin-terveiset
Koulumme 2. vuosikurssin
BN-linjalaisia oli opintomatkalla Berliinissä huhtikuussa.
Opiskelijamme tutustuivat
opettajansa Janne Mäkisen
kanssa mm. Suomen Saksan-instituutin ja suomalaissaksalaisen
kauppakillan
toimintaan sekä Suomen
suurlähetystöön.
34
Vuosikertomus 2014 - 2015
Hiukkasfysiikkaa ja elämyksiä
kuten vuorovaikutustaitoja,
itsetuntemusta ja tunteiden
tunnistamista.
Kehityspsykologian
kurssilla (PS2) käytiin sekä päiväkodissa että alakoulussa
havainnoimassa lasten ajattelun kehitystä erilaisten
testien avulla. Lisäksi vierailtiin Nekalan palvelukeskuksessa ja tehtiin elämänkaarihaastatteluja vanhuksille.
Muilla kursseilla vierailtiin
mm. HIP-laboratoriossa ja
Kriisikeskus Osviitassa.
Syksyn aluksi organisoitiin
uskonnon opiskelijoille jo perinteeksi muodostunut matka Uuden Valamon luostariin
Heinävedelle. Tutustuimme
luostarin elämään, historiaan ja ortodoksiseen jumalanpalveluselämään
sekä
hiljennyimme luonnossa.
Viikonloppu kului Berliinin
mielenkiintoisissa historiakohteissa, joista opiskelijoiden mielestä vaikuttavin oli
Sachsenhausenin keskitysleirimuseo Oranienburgissa.
Vierailumme osui aikaan,
jolloin tuli tasan 70 vuotta
Sachsenhausenin leirin vapauttamisesta. Brandenburgin torilla ja valtiopäivätalon
maisemissa muisteltiin mm.
Berliiniä kahtia jakanutta
muuria.
Lukion opiskelijat Akseli Arola, Samuel Hytönen, Tommi Kiianmies, Ola Laitinen ja Nikita Virolainen matkustivat fysiikan opettaja
Juha Järvisen johdolla Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNiin, Sveitsiin,
toukokuussa 2015. Tiedeleiri toteutettiin
yhteistyössä Helsingin normaalilyseon ja
Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun
kanssa.
Opiskelija koekaniinina HIPlaboratorion EEG-laitteessa.
Uskonnon ykköskursseilla
vieraili Tampereen yliopiston tutkija, tohtoriopiskelija
(TAPRI) Karim Maiche. Hän
puhui mm. aiheesta uskonto Lähi-idän konfliktissa.
Saimme vieraita myös MAPkirkosta (mormonit).
Leirin ohjelmaan kuului luentoja ja tutustumiskäyntejä CERNissä. Luennoilla tutustuttiin mm. hiukkaskiihdyttiimiin ja CERNissä
tehtävään monipuoliseen tutkimukseen.
Kuulimme myös ilmastotutkimuksesta, tietojenkäsittelystä ja antimateriasta. Ehkä
olohuoneissamme on kymmenien vuosien
päästä teknologiaa, jota nyt käytetään hiukkastutkimukseen, onhan kosketusnäyttöä
käytetty CERNissä jo 70-luvulla. Opiskelijat
olivat erittäin motivoituneita ja aktiivisia. He
esittivät luennoitsijoille hyviä kysymyksiä.
Opiskelun lisäksi ehdimme viettää vapaaaikaa. Viimeisenä leiripäivänä matkustimme Chamonix’n alppikylään, josta nousimme gondolihissillä 3842 metrin korkeuteen
Aiguille du Midi -nimiselle vuorenhuipulle
ihailemaan maisemia.
Yhteistyö helsinkiläisten kanssa sujui mainiosti ja leiriläiset tutustuivat toisiinsa.
Leiripäivien päätteeksi vietimme iltaa yhdessä hostellin alakerrassa, jossa opettajat ja opiskelijat venyivät uskomattomiin
suorituksiin mm. esittämällä rap-musiikkia
ja sketsejä. Tuliaisina saimme uutta, kokeiltua pedagogiikkaa: fysiikkaa räpäten.
Opimmepa myös hieman stadin slangia:
kesällä voi skruudaa skutsis. Saattoi joku
helsinkiläinen oppia myös istumaan rotvallin reunalla. Kaikkiaan leiri oli hieno
kokemus. Matka tarjosi upeita elämyksiä
ja mielenkiintoisen katsauksen kansainvälisen tiedeyhteisön toimintaan.
Juha Järvinen
Penkkarit ja vanhojen päivä
Abiturientit juhlivat helmikuussa perinteisesti penkinpainajaisia, ja koulun vanhimmiksi
jäävät pääsivät juhlimaan odotettua vanhojen päivää.
35
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Business Norssin
vuosi 2014–2015
”BN linjalla on ollut hyvät
bisnespainotteiset kurssit ja
vierailijat ovat soveltaneet
ja opettaneet tietoa jota on
Kuluva lukuvuosi 2014–2015
opittu.”
on ollut talous- ja elinkeinoelämän linjan eli Business
Norssin kolmas toimintavuosi. Se on siis ensimmäinen
vuosi, jolloin BN-linjalla on
ollut opiskelijoita jokaisella
lukion vuosikurssilla. BNlinja on osoittautunut elinaikanaan jo hyvin toimivaksi
opintokokonaisuudeksi.
Business Norssi -opinnot
rakentuvat niin, että ensimmäisellä vuosikurssilla suoritetaan eniten BN-kursseja
ja toisella vuosikurssilla
keskitytään yliopistoyhteistyöhön sekä oman yrityksen
pyörittämiseen (NY-yritys).
Kolmannen
vuosikurssin
opiskelijat keskittyvät lukioopintojensa loppuunsaattamiseen sekä ylioppilaskirjoituksiin.
Tänä lukuvuonna Business
Norssi -linja on tarjonnut
opiskelijoilleen monipuolisia
näköaloja talouteen ja elinkeinoelämään kiinnostavien
vierailijoiden ja opintoretkien myötä. Opiskelijan sanoin:
”Olemme päässeet kokemaan ainutlaatuisia vierailuja ja opintomatkoja mitä
ei normilukiossa pääsisi kokemaan.”
36
Opiskelijoilla on ollut mahdollisuus syventää tutkimusmatkaansa omaan itseensä. Yhteistyön merkitys on
käynyt ilmi konkreettisella
tasolla. Moni on löytänyt itsestään uusia puolia kurssitöiden parissa taistellessaan
tai vaikka Tukholmassa oikeata reittiä etsiessään. BNlinjalla on sovellettu ajankohtaisia tietoja käytäntöön
sekä käytetty ja tehty itse
monipuolisia sähköisiä oppimateriaaleja.
Vuosikertomus 2014 - 2015
lunut useita opiskelijoiden
ja opettajien maailmankuvaa avartavia kansainvälisiä
opintoretkiä. Viime marraskuussa 17 ensimmäisen vuo-
sikurssin opiskelijaa ja kaksi
opettajaa matkusti Tukholmaan, jossa he tutustuivat
Suomen suurlähetystöön ja
Thorén Business School -lukioon. Päivä ruotsalaisessa
yksityislukiossa toi kiinnostavasti esille naapurimaiden
yhtäläisyydet ja erot lukiokoulutuksessa.
Saimme joulukuun alkupuolella istanbulilaisia vieraita,
lukiolaisia ja heidän kolme
opettajaansa yhteistyökoulustamme Doga Schoolista.
BN-linjan kansainvälinen Norssi on ainoa suomalaiyhteistyö
nen koulu, jossa on mahdollista suorittaa digitaaliset
Norssilla opintoihin kuuluu tMBA-opinnot
(teenager
luonnollisena ja varsin näky- MBA-tutkinto). Doga School
vänä osana kansainvälisyys. on tämän opintokokonaiBN-linjan vuoteen on kuu- suuden tekijä ja hallinnoija.
Joulukuun alku ei ole välttämättä paras matkailuajankohta Suomeen, mutta urheasti istanbulilaiset vieraat
selvisivät niin kaupunkikävelystä kuin metsäretkestäkin.
Suomalainen metsä ja sen
hiljaisuus oli todellinen kokemus Istanbulin väkimäärään ja liikenteen meluun ja
jatkuviin ruuhkiin tottuneille. Sulassa sovussa nuoret
mm. paistoivat vohveleita suomenkielisen ohjeen
avulla sekä pelasivat erilaisia pallopelejä.
Muutamat tMBA-opintoja
suorittavat
suomalaiset
opiskelijat saivat mahdollisuuden tavata Suomessa
käyneitä turkkilaisia opiskelijoita uudelleen, kun huhtikuun puolessa välissä Doga
School järjesti Istanbulissa
tMBA Summit 2015 -viikon.
Nyt oli suomalaisten vuoro
ihmetellä Istanbulin ruuhkia ja väkimäärää. Pieniä
ihmeitä olivat myös Doga
Schoolin useat kampukset,
joihin saimme tutustua viikon aikana. Kampuksilla oli
mm. majoitustiloja vieraille, omat uima-altaat, luistelujäät sekä yhdellä kampuksella omat hevoset. Viikon
aikana oli mahdollisuus todelliseen kansainväliseen
yhteistyöhön, koska osallistujia oli mm. Yhdistyneistä
kuningaskunnista, Saksasta,
Dubaista, Libanonista, Venäjältä ja Alankomaista.
Huhtikuussa toisen vuosikurssin BN-linjan opiskelijat tekivät opintoretken
Berliiniin, jossa kiinnostavina
tutustumiskohteina
olivat mm. Sachenhausenin keskitysleiri, Suomen
suurlähetystö
Berliinissä
ja Suomalais-saksalainen
kauppakilta.
Kevät merkitsee koulumaailmassa usein jonkin
loppua ja toisaalta jonkin
alkua. Toisen vuosikurssin
on aika lopettaa viime syksynä käynnistämänsä NYyritykset. Näistä yrityksistä
ehkä eniten erilaisia kokemuksia ennätti keräämään
IT-Ratkaisut NY, joka osallistui maaliskuun alussa Pirkanmaan toisen asteen ja
peruskoulujen NY-yritysten
aluemessuille. IT-Ratkaisut
NY sai paikan valtakunnalliseen Uskalla yrittää -finaaliin, joka pidettiin Helsingissä huhtikuun puolivälissä.
Ensimmäisen vuosikurssin
BN-linjalaiset ovat suunnitelleet ensi syksynä aloittavia omia NY-yrityksiään.
BN-linjan blogia voi lukea
osoitteessa businessnorssi.
wordpress.com.
37
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Vuosikertomus 2014 - 2015
Historian kurssi Roomassa
Lukion opiskelijakunnan terveiset
Antiikin historian HI7-kurssilla syvennetään
tietämystä Kreikan ja Rooman historiasta
ja kulttuurista sekä siitä, miten länsimaisen
sivistyksen ja kulttuurin pohja luotiin juuri
antiikin aikana. Vuorovuosina opiskelijoiden vapaaehtoinen opintomatka suuntautuu Ateenaan ja Roomaan. Nyt Roomassa
oli mukana 13 lukion ensimmäisen ja toisen
vuoden opiskelijaa sekä johtava rehtori Vesa
Toivonen ja lehtorit Lauri Piilola ja Marjo Leskinen.
Uuden opiskelijakunnan hallituksen toiminta on lähtenyt liikkeelle hyvin. Olemme
pyrkineet kokoustamaan maksimissaan
kerran kuukaudessa. Lisäksi kokoonnumme jokaisen luokka-asteen puheenjohtajien ja sihteereiden kanssa noin kahden
kuukauden välein. Olemme tavanneet
myös uuden ystävyyskoulumme, Steinerkoulun, kanssa. Olemme suunnitelleet
koulujemme välistä vesisotaa, joka nostaisi koulumme yhteishenkeä ja loisi uusia
kaverisuhteita.
Matka alkoi 3.5. klo 3 Tampereen linja-autoasemalta kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa,
mistä oli suora lento Roomaan, minne saavuttiin jo 10.15. Majoittumisen jälkeen alkoi
heti opiskelu ja ohjelma, jota tarkemmin voit
seurata matkablogista: Norssi Roomassa, joka
aukeaa mm. lukion etusivulta olevasta linkistä.
Colosseum oli ensimmäinen tutustumiskohde, missä opiskelija piti oman esityksensä,
jonka hän oli valmistellut etukäteen. Jokaisella opiskelijalla oli oma vastuualueensa. Ruuhkaisen Colosseumin jälkeen siirryttiin vielä
Piazza Venezialle, missä on mm. Viktor Emmanuel I muistomerkki ja Palazzo Venezia,
jonka parvekkeelta Mussolini aikanaan piti
puheensa kannattajilleen. Iltaisin kokoonnuttiin hotellissa yhteen kertaamaan päivän aikana opitut asiat ja tulevat aikataulut.
Seuraavana päivänä vierailimme Vatikaanissa. Museoista kaikkein elähdyttävin kokemus
opiskelijoille oli Michelangelon 1534–1541
maalaamat Sikstuksen kappelin freskot. Illan suussa pääsimme vielä Pietarinkirkkoon,
joka on maailman toiseksi suurin kirkko.
Kolmantena aamuna Piazza Repubblicalla hämmästelimme valtavaa väkijoukkoa ja
poliiseja. Siellä oli mielenosoitus koulujen
säästöjä vastaan. Opinkohteena oli mm. Forum Romanum. Iltakohteenamme oli Piazza
Rotondalla oleva kaikkien jumalten temppeli
Pantheon, joka on Rooman parhaiten säilynyt antiikin rakennus.
Seuraavina päivinä matkamme vei mm. Villa
Lanteen Suomen Rooman tiedeinstituuttiin,
Villa Giulian etruskimuseoon. Sitten matkasimme Napoliin ja Pompeiin. Capitoliumin
museot oli perjantain ohjelmassa, minkä jälkeen opiskelijat saivat vapaa-aikaa. Yhdessä
kokoonnuttiin iltapäivällä Piazza di Spagnalla.
Päätösillallista syötiin Rooman oopperan aukion tuntumassa.
Opintomatka alkoi olla lopuillaan. 9.5. tutustuimme vielä mm. Santa Maria Maggiore kirkkoon ennen kuin suuntasimme kohti
Fiumicinoa, Rooman lentokenttää, missä
vaihdoimme terminaalia tulipalon takia. Arrivederci Roma! Tampereella matka päättyi
sunnuntaiaamuna klo 4.
38
Keväällä järjestimme vaalipaneelin yhteistyössä Suomen Lukiolaisten Liiton Pirkanmaan piirin ja EYP (European Youth Parliament) Tampereen kanssa. Vaalipaneelin
jälkeen pidimme koulussamme nuorisovaalit. Osa hallituksestamme osallistui
Suomen Lukiolaisten Liiton järjestämille
Water-opiskelijakuntafestivaaleille, joilla
saimme uusia ideoita toimintaamme.
Olemme järjestäneet koulussamme pieniä
tapahtumia, kuten suklaajahdin ystävänpäivänä. Olemme myös tehneet kannanotot syömisestä ja juomisesta oppituntien
ja kokeiden aikana sekä ruokalan ruokalinjaston järjestyksestä.
Hallitukseemme kuuluvat Nita Altun (pj.),
Tatu Arminen (vpj.), Eevi Leinonen (siht.),
Laura Luhtanen (rahastonhoitaja), Paavo
Patja (graafinen suunnittelija), Vili Vuori
(tiedotusvastaava), Joona Rihkola, Otto
Airaksinen, Sakari Luhtalampi ja Antti Kaijasinkko.
Tampereen yliopiston normaalikoulun
Vuosikertomus 2014–2015
Toimituskunta:
Anu Eerola, Tuula Laine, Tuomo Tammi
Taitto: Tuomo Tammi
Kansikuva: Teemu Torkkola 5a
39
Tampereen yliopiston normaalikoulu
Ennakoiden:
Lukuvuosi 2015–2016
Syyslukukausi 11.8.2015–19.12.2015
Pe 4.9.2015 yhteisöllisyyspäivä
Syysloma 12.10.2015–16.10.2015
Kevätlukukausi 7.1.2016–4.6.2016
Talviloma 29.2.2016–4.3.2016
Lomapäivä 6.5.2016
Internet-sivut: www.uta.fi/normaalikoulu/
40