Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys, osa 3

Transcription

Sisä-Suomen tuulivoimaselvitys, osa 3
Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara Kunta Kunnan osa­alue Hyrynsalmi Kytömäki, Väisälä Alueen sijainti Alue sijaitsee noin 15 km:n etäisyydellä kuntakeskuksesta luoteeseen Ukkohallan matkailukeskuksen pohjoispuolella. Alueen eteläpuolella noin 1,3 km:n päässä kulkee maantie nro 19227 ja itäpuolella noin 1,5‐2 km:n päässä kulkee maantie nro 891. Pohjakartta © Maanmittauslaitos 2011 ilmaiset aineistot Kriteeri Tuulisuus Tuuliatlaksen mukaan 100 m:n korkeudessa Etäisyys 110 kV:n voimajohtoon Tiestö Maksimi korkeuserot Tuulivoimaloiden lukumäärä Tieto 6,5‐6,6 m/s 5 km ok >150 m 9 Rakennettu ympäristö Alueella ei ole pysyvää asutusta tai loma‐asuntoja. Lähimmät asuinrakennukset tai loma‐asunnot ovat yli 500 m:n etäisyydellä mahdollisista voimaloista. Voimassa olevat kaavat Alueella on voimassa Kainuun maakuntakaava 2020. Alue on osoitettu kaavassa maa‐ ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Aluevaraus ei aseta lähtökohtaisesti estettä tuulivoimarakentamiselle. 30
Tuomivaaran eteläpuolella sijaitsee Ukkohallan matkailukeskuksen alue. Matkailukeskuksen alueelle on maakuntakaavassa osoitettu aluevarausmerkinnät MU, R, RM, V, SL ja matkailukeskuksen alue on osoitettu lisäksi kehittämisperiaatemerkinnällä matkailun vetovoima‐alueeksi (mv). Elinkeinotoiminta Alue on metsätalouskäytössä. Alue sijaitsee poronhoitoalueella. Alue on poronhoidon vasoma‐aluetta. Lentoturvallisuus Kajaanin lentoasema sijaitsee noin 60 km:n etäisyydellä. Suomussalmen pienlentokenttä sijaitsee alueen itäpuolella noin 22 km:n etäisyydellä. Kajaani‐Kuusamo vuorokoneiden lentoreitti sijaitsee noin 4 km:n etäisyydellä alueen länsi‐luoteispuolella. Tuulivoimarakentamisella ei todennäköisesti olisi vaikutuksia lentoturvallisuuteen. Lentoliikenteen varalaskupaikkoja ei tarvitse ottaa tässä yhteydessä huomioon. Linnusto ja eläimistö Alueen linnustoa ja eläimistöä ei ole selvitetty maastokartoituksin tässä yhteydessä. Noin 4,8 km:n päässä alueesta sijaitsevalla Kitkansuon vanhojen metsien suojeluohjelman kohteella esiintyy luontodirektiivin liitteen II lajeista liito‐orava. Lintudirektiivin liitteen I linnuista alueella esiintyvät kapustarinta, laulujoutsen, metso ja palokärki ja muusta lintulajistosta kuukkeli. Ukkohallan matkailukeskuksen eteläpuolella sijaitsevan Vorlokin vanhojen metsien suojeluohjelman kohteella esiintyy luontodirektiivin liitteen II lajeista liito‐orava. Lintudirektiivin liitteen I linnuista alueella esiintyvät helmipöllö, kurki, liro, metso ja palokärki, pikkusieppo, pohjantikka, pyy, varpuspöllö ja viirupöllö sekä muusta lintulajistosta idänuunilintu, kirjosiipikäpylintu, kuukkeli, lapinuunilintu, lehtokerttu, metsäviklo, mustarastas, tervapääsky ja valkoviklo. Todennäköisesti nämä edellä mainitut lajit tai osa niistä esiintyy myös Iso Tuomivaaran alueella. Alueella esiintyvää luontaista eläimistöä ovat mm. poro, hirvi sekä pienriista ja ‐pedot. Suojelualueet ja Natura 2000­alueet Aluetta lähinnä sijaitsee Vorlokin Natura‐alue (FI 1200058) matkailukeskuksen takana noin 3,2 km:n päässä ja Kitkansuon Natura‐alue (FI 1200 053) alueen itäpuolella noin 4,8 km:n päässä. Matkailu ja virkistys Alueella ei ole matkailutoimintoja. Alue on virkistyskäytössä jokamiehenoikeuden periaatteella. Luonnon monikäyttömuotoja alueella ovat mm. metsästys, marjastus ja sienestys. Kulttuuriympäristö Alueelta ei ole tiedossa erityisiä kulttuuriympäristöarvoja. Viestiliikenne ml. puolustusvoimien tutkavaikutus Tarkentuu myöhemmin. 31
Iso Tuomivaara – Teknistaloudellinen analyysi Tuulisuus 5,6‐7,7 m/s Tuotanto/voimala 9‐11,7 GWh Kannattavuusraja 1,65 M€/MW Verkkoliitynnän kustannukset 1,5‐4 M€ Tuulipuiston maksimikoko 27 MW Ympäröivä maasto Alueen suurimmat korkeuserot ovat yli 150 m. Tuomivaaran laki on 385 metrin korkeudella merenpinnasta. Alueen lounaispuolelle noin 10 km:n säteellä on korkeata maastoa ja välissä matalampaa maastoa. Alueella on tuulivoimatuotannon kannalta erinomaiset tuuliolosuhteet. Sähköverkko Lähin 110 kV:n sähköverkko kulkee noin 5 km:n päässä alueesta länteen. Sähköverkko on EOn Kainuun omistuksessa. Suurempi tuulipuistokokonaisuus tarvitsee kuitenkin oman kytkinaseman tai se tulee liittää Fingridin Seitenoikean sähköasemalle alueesta kaakkoon. Tieverkko Alueella on tieverkko noin 500 m:n päässä mahdollisista voimalapaikoista. Vaaran huipulle tarvitaan uutta tieyhteyttä noin 1 km. 32
Iso Tuomivaara – kuvasovitteet Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 262/MML/11 Iso Tuomivaara kuva 1 ilman tuulivoimaloita. Iso Tuomivaara kuva 1 tuulivoimaloiden kanssa. Etäisyys voimaloihin 7,1–11 km. 33
Iso Tuomivaara kuva 2 ilman tuulivoimaloita. Iso Tuomivaara kuva 2 tuulivoimaloiden kanssa. Etäisyys voimaloihin 2,2–3,9 km. Iso Tuomivaara kuva 3 ilman tuulivoimaloita. 34
Iso Tuomivaara kuva 3 tuulivoimaloiden kanssa. Etäisyys voimaloihin 0,6–4,3 km. Iso Tuomivaara kuva 4 ilman tuulivoimaloita. 35
Iso Tuomivaara kuva 4 tuulivoimaloiden kanssa. Etäisyys voimaloihin 2,9–6,6 km. 36
Kajaani, Maaselänkangas­Lammaslamminkangas Kunta Kunnan osa­alue Kajaani Käkilahti, Kirkonkylä, Kytökoski, Saaresmäki Alueen sijainti Alue sijaitsee Kajaanin kaupungin länsiosassa rajoittuen osin maakuntarajaan (Pohjois‐Pohjanmaa ja Pohjois‐
Savo) noin 41 km:n etäisyydellä Kajaanin kaupunkikeskustasta. Pohjakartta © Maanmittauslaitos 2011 ilmaiset aineistot Kriteeri Tuulisuus Tuuliatlaksen mukaan 100 m:n korkeudessa Etäisyys 110 kV:n voimajohtoon Tiestö Maksimi korkeuserot Tuulivoimaloiden lukumäärä Tieto 6,3–6,6 m/s 0 km ok 30 m >50 Rakennettu ympäristö Alueella ei ole pysyvää asutusta tai loma‐asuntoja. Lähimmät asuinrakennukset tai loma‐asunnot ovat yli 500 m:n etäisyydellä mahdollisista voimaloista. Voimassa olevat kaavat Alueella on voimassa Kainuun maakuntakaava 2020. Alue on osoitettu kaavassa maa‐ ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Alueella sijaitsevat yleiset tiet on osoitettu vt (Vt 28) ja yt (maantie 8770) merkinnöillä. Alueelle on osoitettu ohjeellinen ulkoilureitti sekä osa‐aluemerkinnällä turvetuotannon erityisvyöhyke (eo‐tt). Lisäksi pohjoisosa alueesta sisältyy maakuntakaavan matkailun vetovoima‐alueeseen (Oulujärvi, kehittämis‐
periaatemerkintä). Kaavan aluevaraus ja muut merkinnät eivät lähtökohtaisesti aseta estettä tuulivoimarakentamiselle. 37
Elinkeinotoiminta Alue on metsätalouskäytössä. Lentoturvallisuus Kajaanin lentoasema sijaitsee yli 41 km:n etäisyydellä. Kajaani‐Helsinki vuorokoneiden lentoreitti sijaitsee yli 27 km:n etäisyydellä alueen itä‐kaakkoispuolella. Alueella tuulivoimarakentamista ‐sektoripinnat. saattaa rajoittaa Kajaanin lentoaseman lentoesterajoitus ja Lentoliikenteen varalaskupaikkoja ei tarvitse ottaa tässä yhteydessä huomioon. Linnusto ja eläimistö Alueen linnustoa ja eläimistöä ei ole selvitetty maastokartoituksin tässä yhteydessä. Alueen lähialueella sijaitsevilla suojelualueilla esiintyvät luontodirektiivin liitteen II eläimistä karhu sekä lintudirektiivin liitteen I linnuista ampuhaukka, hiiripöllö, kaakkuri, kalatiira, kapustarinta, kuikka, kurki, metso, lapinpöllö, lapintiira, laulujoutsen, liro ja mehiläishaukka, pohjantikka, pyy, sinisuohaukka, suokukko, suopöllö ja vesipääsky. Uhanalaisia lajeja sekä muuta lajistoa ovat haapana, isolepinkäinen, isokuovi, jänkäsirriäinen, kalalokki, keltavästäräkki, käenpiika, käki, metsäviklo, niittykirvinen, pajusirkku, pensastasku, pikkukuovi, pikkulokki, punavarpunen, ruokokerttunen, sinisorsa, taivaanvuohi, tavi, telkkä, tukkasotka, valkoviklo ja västäräkki. Todennäköisesti nämä lajit tai osa niistä saattaa esiintyä myös Lammaslamminkankaan alueella. Lisäksi siellä esiintyy muun muassa hirviä sekä pienriistaa ja ‐petoja. Suojelualueet ja Natura 2000­alueet Alueen länsipuolella välittömässä läheisyydessä sijaitsee Pöntönsuon Natura‐alue (FI 1200902). Muut lähimmät Natura‐alueet ovat FI 1200923 (etäisyys noin 2,3–2,8 km), FI 1104408 (noin 4,5 km), FI 1104401 (noin 4 km), FI 1104406 (noin 1,9 km), FI 0600054 (noin 2,7 km) ha FI 1200901 (noin 5,5 km). Pöntönsuo (FI 1200902, 293 ha) on aarnimetsä‐ ja suoalue. Patjamäki kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Lintudirektiivin liitteen I linnuista alueella esiintyvät kaakkuri, kapustarinta, kurki, lapinpöllö, laulujoutsen, liro ja mehiläishaukka sekä muuta lajistoa kalalokki, käenpiika, käki, pikkukuovi, taivaanvuohi ja valkoviklo. Alueen suojelu toteutetaan luonnonsuojelulain nojalla. Matkailu ja virkistys Alueen itäosaan on osoitettu maakuntakaavan ohjeellinen ulkoilureitti. Alue on virkistyskäytössä jokamiehenoikeuden periaatteella. Luonnon monikäyttömuotoja alueella ovat mm. metsästys, marjastus ja sienestys. Kulttuuriympäristö Alueelta ei ole tiedossa erityisiä kulttuuriympäristöarvoja. Viestiliikenne ml. puolustusvoimien tutkavaikutus Tarkentuu myöhemmin. 38
Maaselänkangas­Lammaslamminkangas – Teknistaloudellinen analyysi Tuulisuus 5,9‐6,6 m/s Tuotanto/3MW tuulivoimala 5,7‐8,7 GWh Kannattavuusraja 1,32 M€/MW Verkkoliitynnän kustannukset 1‐3,4 M€ Tuulipuiston maksimikoko 150 MW Ympäröivä maasto Alue muodostaa laajan kokonaisuuden. Alue polveilee välillä melko kapeana vyöhykkeenä noin 25 km:n pituisella alueella. Alueella on laajoja suoalueita ja eteläisessä osassa kangasmaastoa. Maasto on lähinnä metsäpeitteistä. Maanpinnan korkeus merenpinnasta vaihtelee noin 160 ja 225 metrin välillä. Korkeimpien mäkien päällä päästään kohtuullisiin tuulisuuksiin, mutta alueen tuuliatlashilat antavat keskenään erilaisia tuloksia, jolloin tuotantolaskelmissakin on epävarmuutta. Sähköverkko Sähköverkko (110 kV) sijaitsee alueen eteläosan välittömässä läheisyydessä. Alueen pohjoisosassa 400 kV:n voimajohto sijaitsee noin 4 km:n etäisyydellä ja 110 kV:n voimajohto noin 4–8 km:n etäisyydellä. Fingridin Vuolijoen sähköasema sijaitsee noin 17 km päässä alueesta ja siihen voidaan kytkeä suuria tuulipuistokokonaisuuksia. 39
Tieverkko Alueella on varsin kattava tieverkko pohjoisessa. Etelässä Lammaslamminkankaan alueella joudutaan rakentamaan jonkun verran uutta tietä mahdollisten voimaloiden sijaintipaikoille. Maaselänkangas­Lammaslamminkangas – kuvasovite Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 262/MML/11 Maaselänkangas‐Lammaslamminkangas kuva 1 ilman tuulivoimaloita. 40
Maaselänkangas‐Lammaslamminkangas kuva 1 tuulivoimaloiden kanssa. Etäisyys voimaloihin 4,9–9,7 km. Maaselänkangas‐Lammaslamminkangas kuva 2 ilman tuulivoimaloita. 41
Maaselänkangas‐Lammaslamminkangas kuva 2 tuulivoimaloiden kanssa. Etäisyys voimaloihin 5,7–8,6 km. 42