Talousjohdon haasteina jatkuva epävarmuus ja kannattava

Transcription

Talousjohdon haasteina jatkuva epävarmuus ja kannattava
Teksti: Matti Remes Kuvat: Jari Tikka
CFO Insights 2011 -seminaari
Talousjohdon
haasteina jatkuva
epävarmuus ja
kannattava kasvu
KPMG:n CFO Insights 2011 -seminaarissa pohdittiin
keinoja, joilla talousjohto voi tukea mahdollisimman
tehokkaasti yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Volatiilit markkinat vaativat entistä parempaa
kokonaisnäkemystä liiketoiminnan sisällöstä.
V
uodesta 2011 on tulossa jo neljäs vaikeasti ennakoitava
vuosi niin pääoma- ja valuuttamarkkinoilla kuin yritysten
loppumarkkinoillakin. Jatkuvasti muuttuvassa ja epävarmassa toimintaympäristössä menestyminen edellyttää,
että talousasioiden ohella talousjohdolla on selkeä kokonaiskuva
ja rooli liiketoiminnan kehittämisestä. Myös hyvän johtamisen ja
vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu.
Nämä olivat KPMG:n CFO Insights 2011 -seminaarin keskeisiä viestejä marraskuun lopulla, kun lähes 80 talous- ja rahoitusjohdon päättäjää kokoontui Ateneumin taidemuseoon Helsinkiin.
Tilaisuuden päätteeksi osallistujat pääsivät tutustumaan myös
1900-luvun italialaista modernia taidetta esitelleeseen Viiva Italia
-näyttelyyn.
KPMG:n partner Jan Montell nosti esille teemoja, jotka korostuvat talousjohdon työssä. Yksi keskeisimmistä asioista on,
miten taloudellinen suunnittelu, raportointi ja ennustaminen saadaan entistä tehokkaammin tukemaan yrityksen päätöksentekoa,
liiketoimintaa ja sen kehittämistä.
14 / VIEW / KPMG:n asiakaslehti
CFO Insights 2011 -seminaari
kaksijakoisuus. Aasiassa kasvu oli vuonna 2010 ennakoituakin
parempi. Sen sijaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa markkinatilanne on haastava.
Vaikeuskerrointa lisäävät liiketoimintaan vaikuttavien ulkoisten tekijöiden ennalta arvaamattomat muutokset. Vuonna 2010
valuuttakurssit kehittyivät KONEen kannalta suotuisasti. Tulevaa
on kuitenkin vaikea ennustaa.
– Toimintaympäristön suurista muutoksista ja markkinoiden
kaksijakoisuudesta huolimatta pyrimme pitämään kiinni yhtenäisistä tavoitteista ja toimintatavoista. KONEessa yhteistä näkemystä on kehitetty johdonmukaisesti vuodesta 2005 lähtien,
mikä auttaa pitämään oikean suunnan ja eteenpäin katsovan
otteen.
Sopimusehdoista ei kannata tinkiä
KONEessa on pyritty varmistamaan, että kehityspanoksia ja kilpailukykyä parannetaan ennen muuta kasvua tuovilla markkinoilla. Toiminnan laadun parantamiseen on laitettu paljon painoa,
samoin kiinteiden kustannusten hallintaan.
– Markkinoita nopeammasta kasvusta huolimatta esimerkiksi
rekrytoinneissa on käytetty huolellista harkintaa.
Ehrnrooth muistutti, että epävarmassa markkinatilanteessa
talousjohdolla on entistä keskeisempi rooli kannattavan kasvun
turvaamiseksi.
– Perusfilosofiamme on, ettemme vaikeinakaan aikoina lähde
mukaan bisnekseen, jota emme tekisi hyvinä aikoina. Talousjohto
seuraa tiiviisti, ettei sopimusehdoista aleta tinkiä, eikä KONE
lähde mukaan hintakilpailuun. Hyviä ehtoja ei saa koskaan takaisin, jos niistä aletaan luistaa.
Ehrnroothin mukaan yrityksen pääperiaatteista on myös kerrottava mahdollisimman selkeästi ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä.
Henrik Ehrnrooth
Jan Montell
– Pohjois-Amerikassa KONE on hävinnyt suuria
infrastruktuuri­hankkeita. Tilauskirjan kate on kuitenkin meille tärkeämpi kuin volyymi.
Talousjohtajasta tuli kasvustrategian sparraaja
Sanoma-konsernin talousjohtaja Kim Ignatius toi esille talousjohtajan ja taloustoimintojen dynaamisen roolin yhtiön kasvustrategian toteutuksessa.
– Keskeinen tehtävä on edelleen tuoda johdon päätöksenteon tueksi oikea ja oikea-aikainen tieto. Tämän ohella korostuu
sparraajan rooli yrityksen strategian toteuttamisessa.
Media-ala on suuressa murroksessa, kun paperisen sanoma­
lehden kaltaiset perinteiset tuotteet eivät enää kasva merkittävästi, vaan kasvua on haettava muualta. Ignatiuksen mielestä
keskeistä on koko organisaation yhteinen näkemys tavoitteista.
– Peruslähtökohta on yhtiön arvonnousu. Kaikkien pitää kuitenkin ymmärtää, mistä eri tekijöistä arvonnousu muodostuu ja
millä mittareilla tätä asiaa mitataan. >>
Kim Ignatius
– Taantuma paljasti, että yrityksissä on tässä vielä paljon parannettavaa ja että taloustoiminnoilla tulisi olla entistä proaktiivisempi rooli.
Ennusteiden tekemisessä on Montellin mielestä tärkeää
avata, mihin tosiasioihin, oletuksiin ja taustamuuttujiin arviot perustuvat. Luotettavaa taloudellista tietoa ja ennusteita on myös
kyettävä tuottamaan yhä nopeammin. Tämä taas edellyttää riittäviä investointeja laadukasta talousdataa tuottaviin prosesseihin ja
järjestelmiin.
– Ei kuitenkaan riitä, että talousfunktio hoitaa substanssiasiat
hyvin. Niistä on myös viestittävä selkeästi yhtiön sisällä ja sidosryhmille, jotta päätöksentekoa voi aidosti tukea.
Kaksijakoiset markkinat, yhtenäiset toimintatavat
KONEen talousjohtaja Henrik Ehrnrooth kertoi talousohjauksen ja
sijoittajaviestinnän haasteista volatiileilla globaaleilla markkinoilla.
– Globaalisti toimivalle yritykselle suurin haaste niin strategian toteutuksessa kuin sijoittajaviestinnässäkin on markkinoiden
KPMG:n asiakaslehti / VIEW / 15
CFO Insights 2011 -seminaari
Kasvun lähteitä on Ignatiuksen mielestä ajateltava laajasti.
Tuotannon tekijöiden ja prosessien ohella media-alalla ovat välttämättömiä organisaatiosta löytyvä luovuus ja innovatiivisuus.
Ilman sitoutunutta ja motivoitunutta henkilöstöä tavoitteisiin ei
ylletä. Myös brändien hallinta on tärkeää.
– Talousjohtajan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, ettei taloustoimintoja voi katsoa erillisenä liiketoimintaa tukevana funktiona. Tarvitaan tiivistä yhteistyötä muiden kanssa.
Uusien kasvulähteiden kehittämiseen tarvitaan myös resursseja. Sanomassa on muodostettu budjetin ulkopuolisia kasvurahastoja, joista eri liiketoiminnot voivat hakea rahaa innovatiivisiin
hankkeisiinsa.
– Markkina muuttuu kovaa vauhtia. Kelkasta tippuu, jos asiakkaiden muuttuvia tarpeita ei oteta huomioon.
Pääomamarkkinoilla odotettavissa ruuhkaa
Mikael Silvennoinen
Pohjola Pankin toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen arvioi pankkien roolia sekä mahdollisuuksia rahoittaa yritysten kasvua ja
uutta nousua. Hän muistutti, että syksyn 2008 finanssikriisi
muutti rahoitusmarkkinoita perusteellisesti.
– Kriisitilanteissa sekä ulkomaiset pankit että sijoittajat välttävät omalta kannaltaan syrjäisempiä markkinoita. Tämä tarkoitti
sitä, että Pohjoismaiden ulkopuoliset pankit vetäytyivät lähes kokonaan markkinoilta.
Silvennoinen muistutti, että pääomamarkkinoilla on tulevina
vuosina ruuhkaa, sillä yritysten ohella velkojaan uudelleen jär-
Seminaarin päätteeksi osallistujat pääsivät tutustumaan opastetulla kierroksella
italialaista 1900-luvun modernia taidetta esitelleeseen Viiva Italia -näyttelyyn.
Millaisia ajatuksia
CFO Insights 2011 -seminaarin
teemat herättivät?
16 / VIEW / KPMG:n asiakaslehti
Heli Iisakka, Terveystalo Healthcaren
talousjohtaja:
– On hyvä tarkastella välillä eri näkökulmasta, mitkä ovat talousjohtajien työssä
isoja teemoja ja mitä asioita kollegat pohtivat juuri nyt. Yksi tässä seminaarissa
esille noussut teema on kokonaisvaltainen lähestymistapa liiketoiminnan kehittämiseen. Toinen asia on taloudessa jatkuva
epävarmuus, mikä vaikuttaa oleellisesti
talousjohtajan työhön myös jatkossa.
jestelevät valtiot kilpailevat samojen sijoittajien rahoista. Myös
pankit tarvitsevat lisää pääomia vakavaraisuusvaatimuksia kiristävän Basel III -säännöstön myötä.
– Uusi sääntely johtaa loogisesti siihen, että pankit joutuvat
pyytämään korkeampia marginaaleja luottoja hakevilta yrityksiltä
ja kotitalouksista.
Silvennoinen huomautti, että suomalaisten yritysten ei kannata olla huolissaan ainakaan pankkien mahdollisuuksista rahoittaa asiakkaitaan myös tulevina vuosina.
– Pohjoismaisten pankkien taseet ja kannattavuus ovat kunnossa. Mahdollisuutemme sopeutua säännösmuutoksiin ovat
hyvät. Oma pääomitus on riittävällä tasolla, vaikka kaikki pankit
joutuvatkin hakemaan pitkää rahaa markkinoilta.
Silvennoisen mielestä yritysten on syytä miettiä tarkkaan rahoituslähteitään tulevina vuosina. Pankkiluototuksen ja velkakirjamarkkinoilta haettavan rahan hintaero on kapenemassa.
– Yrityksen kannattaa hajottaa rahoituslähteitä, jos luottokelpoisuus antaa siihen mahdollisuuden. Jatkossa rahaa kannattanee hakea entistä enemmän velkapääomamarkkinoilta. ■
Yritysten ei kannata olla
huolissaan ainakaan pankkien
mahdollisuuksista rahoittaa
asiakkaitaan myös tulevina
vuosina.
Sari Pohjonen, Iittalan talous- ja
kehitysjohtaja:
– Teorian ja käytännön esimerkkien yhdistäminen on tärkeää, ja tällaisissa tilaisuuksissa nämä molemmat asiat nousevat
hyvin esille. Muiden talousjohtajien kokemuksia on kiintoisaa kuunnella ja peilata
ajankohtaisia teemoja omaan työhönsä.
Teemu Kangas-Kärki, Fiskarsin
talousjohtaja:
– Seminaarissa ovat nousseet esille muutosjohtamisessa ajankohtaiset teemat.
Osaamisen pitää olla kohdallaan, mutta
tärkeintä on saada kaikki yhteisten tavoitteiden taakse ja tekemään yhteisesti sovittuja asioita.
CFO Research Report
Global Study – Finance
Transformation Point of
View
KPMG ja CFO Research Services ovat
toteuttaneet kattavan globaalin tutkimuksen talo­­ustoimintojen tehokkuudesta ja
suorituskyvyn parantamisesta. Tutkimukseen osallistui lähes 500 talousjohtajaa ja
taloushallinnon päättäjää Pohjois-Amerikasta, Aasiasta ja Euroopasta.
Lisätietoja tutkimuksesta ja tuloksista:
Jan Montell, Partner, KPMG
Sähköposti: [email protected]
Puh. 020 760 3831
sekä www.kpmg.fi
Robert Öhman, Lemminkäisen
talous- ja rahoitusjohtaja:
– Päivän aikana on tullut esille paljon sellaisia asioita, joita myös omassa työssään
kokee ajankohtaiseksi juuri nyt. Jokaisessa yrityksessä esimerkiksi painiskellaan päivittäin, miten epävarmana jatkuvan
taloustilanteen kanssa tullaan toimeen.
KPMG:n asiakaslehti / VIEW / 17